Saaristolaisromantiikkaa

Ulla-Lena Lundberg

Jää

2012
Teos & Schildts & Söderströms
 

Paljon mainetta niittänyt Finlandia-voittaja vuodelta 2013 tarttui käteeni kirjastossa ja tartuin siihen empimättä: suosittuja kirjoja saa joko metsästää tai varailla, ja tilaisuuden osuessa kohdalle tartuin tähän kappaleeseen. Lukuviikolla nyt keväällä koulussamme järjestettiin aamunavaus, jossa oppilaat ja opettajat esittelivät omia kirjasuosikkejaan. Olin itsekin mukana tilaisuuden toteuttamisessa ja Jää nousi esille kahdesti, alkuperäiskielellä ruotsiksi sekä suomenkielisenä versiona.

On aina haastavaa lukea kirjaa, josta on kuullut paljon hyvää ja johon sen vuoksi kohdistuu paljon positiivisia odotuksia. Onneksi Jää ei pettänyt odotuksia: se oli romanttinen ja hauskakin, aito kuvaus saaristolaiselämästä ja selittämättömästä kaipauksesta. Juoni on hieman hidastempoinen eikä merkittäviä käänteitä ole montaa, mutta se toisaalta sopii hyvin saaristolaiseen, hitaampaan elämäntyyliin. Ihmiset oli kuvattu aidosti ja uskottavasti, juuri sellaisiksi kuin heidät voisi kuvitella.

Kerronta kirjassa oli hyvin suomennettua ja sujuvaa, mukavaa luettavaa. Myös luontokuvaus oli hyvin osuvaa, ja varsinkin Lundbergin merenkuvaus osui kohdalleen. Luin kirjan yllättävän hitaasti, osin ajanpuutteen, osin kirjan vaatimien hengähdystaukojen vuoksi. Ensin luulin sen johtuvan siitä, ettei tarina ollut tarpeeksi mielenkiintoinen, mutta ymmärsin, että ajattelin sen tunnelmaa ja henkilöitä koko ajan, alitajuisesti, kaivaten tilaisuutta päästä uudelleen tarinaan sisälle.

Se epätoivo, kun hetkeä ennen loppuratkaisua ymmärsi, mitä tulisi tapahtumaan! Olisin suonut kirjalle minkä tahansa muun päätöksen kuin tämän. Sen olisin vielä kirjailijalta hyväksynyt, että pappi Kummel olisi sortunut juomaan tai rakastunut tohtori Gylleniin, tai, tai... Mutta tätä en voi uskoa. Se ei voi päättyä näin. Lue kirja, niin ymmärrät sen traagisuuden. Henkilöhahmoista samaistuin eniten Monaan, papin toimeliaaseen pastorskaan, joka jaksaa, vaikka ei oikeasti jaksa, on välillä kiukkuinen läheisilleen ja rakastaa niin, että pakahtuu. Varsinkin kirjan loppupuolella ymmärrän hänen reaktionsa paremmin kuin hyvin, vaikka en ole siitä itse ylpeä: tiedän reagoivani asioihin samoin kuin hän, vaikka tiedän, että toisten mielestä se ei ole järkevää. Myös posti-Antonin ajatusmaailma kuvasti hyvin vielä sodan jälkeen vallinneita kansanuskomuksia, mitkä loivat mukavan vastaparin papin lähes vankkumattomalle uskolle. Itse Petter Kummel tuntui välillä jopa liian täydelliseltä henkilöltä ollakseen uskottava, mutta toisaalta hänen tyyliinsä kuului juuri iloisuus, toisten auttamishalu ja välittäminen. Oikea malliesimerkki kaikille, siis.

Itse olen jotenkin kummasti viehtynyt papeista kertoviin romaaneihin, sillä se maailma, jossa he elävät, on hyvin kiinnostava. Äidinkielen kurssiin liittyvältä klassikkokirjojen listaltani löytyi peräti neljä pappisromaania: Papin perhe, Papin tytär, Papin rouva ja Reigin pappi. Näitä oli hyvä verrata! Samoin saaristolaiselämän idyllisyys ja itse meri on herättänyt positiivisia mielikuvia, varsinkin kun sitä elämää on itse saanut maistaa isäpuoleni vanhempien omistamalla kesäpaikalla Korppoossa, Turun saaristossa. Jäässä mainitulla Utön saarella saariston ulkolaidalla olen itsekin vieraillut. Haaveissani on joskus suunnata polkupyörä Ahvenanmaalle.

Jäätä voi ehdottomasti suositella kaikille, joilla ilmenee kiinnostusta verkkaiseen elämäntyyliin ja traagisiin kohtaloihin, aitoon ihmiskuvaukseen ja luonnon kauneuden ihasteluun. Lukulistalleni nousee varmasti myös kirjan itsenäinen edeltäjä, Marsipaanisotilas, joka kyllä vaikuttaa astetta masentavammalta ja tummasävyisemmältä.

Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. Ihmiset antavat katseen liukua yli satamalahden, lepuuttavat silmiään ja katsovat pois. Kaikki on niin kuin aina. Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä.

---

"Sinusta olen varmaan lapsellinen, mutta viihdyn täällä jo nyt niin hyvin, etten halua koskaan lähteä täältä. Luuletko että te kestätte minua seuraavat neljäkymmentä vuotta?"
Silloin lukkari naurahtaa niin kuin mistään kahtiajaosta ei olisi puhuttukaan. "Tervetuloa vain. Se on varmasti vuoden uutinen: pappi, joka ei kyttää tuottoisampaa virkapaikkaa."