maanantai 17. elokuuta 2015

Pikkukaupunki-idylliä runomitassa

Edgar Lee Masters

Spoon River antologia


englanninkielinen alkuteos 1915
suomeksi 1987
Tammi




Luen harvoin runoja, mutta olen lähiaikoina yrittänyt laajentaa ja monipuolistaa lukuvalikoimaani ja siksi päätynyt tutustumaan myös runoihin sekä "must read" -klassikkoihin. Spoon River -antologia kuuluu näihin molempiin kategorioihin ja siksi tarttui mukaani myös kirjastosta.

Kokoelma koostuu kahdestasadasta runosta, jotka on otsikoitu kertojan nimellä. Useimmat ovat yhden sivun mittaisia, lyhyitä koosteita tai kohtauksia henkilön elämästä, ja kuten eläessäänkin, he korostavat erilaisia asioita omassa elämässään: rakkautta, katkeruutta, muiden kiittämättömyyttä, surua, asioita, joita katuvat... Muutamista löytyy yhteys toisiin tarinoihin, kun esimerkiksi kolmiodraamassa kuullaan kaikkien osapuolten näkökulmaa. Näin selvitetään myös sellaisia salaisuuksia ja pahoja tekoja, jotka eivät elämän aikana ole tulleet yhteisön tietoon. Kuitenkin itse kertojat ovat kuolleita, joiden salaisuuksien paljastumisella ei ole enää merkitystä. Kuten Edith Conant sanoi, "Vain me, muistot, olemme jäljellä / ja vain itseämme varten,  / koska yksikään silmä ei näe meitä / eikä edes käsittäisi miksi olemme täällä."

Lukukokemuksena kokoelma ei herättänyt suuria tunteita, sillä en pitänyt erityisemmin suomennetuista runoista, joista käännös kyllä kuulsi läpi. Osa sanamuodoista oli tönkköjä ja kontekstiin sopimattomia. Muuhun lukemaani runouteen verrattuna Spoon River oli romaanimaisempi ja helpommin lähestyttävä, sisältäen paljon pieniä yksityiskohtia ihmisten elämästä kerrottuna heidän omalla äänellään. Kun jokainen henkilö kertoo omaa tarinaansa, on kuitenkin ehkä ymmärrettävää, että ne ovat enemmän tavallisen ihmisen suuhun sopivia kuin korkeakulttuuria ja abstraktiutta edustavia.

Spoon Riverin lukemiseen meni yllättävän kauan, sillä kun runojen lukemiseen ei ole harjaantunut, täytyy niihin suhtautua hieman romaanin luvusta poikkeavalla tavalla ja siksi lukeminen on suhteessa tekstin määrään hitaampaa. Kesälukemiseksi se oli hieman raskasta ja ei-niin innostavaa kuin toivoisi, kun kaikki runot eivät muodosta selkeää kokonaisuutta vaan ovat ikään kuin tunnelmapalasia ja häivähdyksiä yksittäisten ihmisten maailmasta. Yhdessä ne koostavat läpileikkauksen koko amerikkalaiseen maailmaan ja siihen eriarvoisuuteen, pahuuteen ja ahneuteen, mutta myös suunnattomaan hyvyyteen, joka maailmassa vallitsee. Spoon River -antologiassa korostuu se, kuinka erilaisia me olemme ja kuinka kaikilla on tarinansa kerrottavanaan, ja oli se miten mitätön, pieni tai suuri hyvänsä, se on kuitenkin meidän oma tarinamme.

Jonathan Houghton

Siellä vaakkuu varis
ja rääkkyy käheästi rastas.
Siellä kilahtaa kaukana lehmänkello
ja kaikuu kyntömiehen ääni Shipleyn rinteellä.
Keskikesän hiljaisuudessa
kohoaa metsä
levollisena puutarhan takana.
Tieltä kuuluu viljavaunujen natinaa
matkalla Atterburyyn.
Vanha mies torkkuu uneliaana puun alla istuen,
ja vanha vaimo kulkee tien yli
kantaen vadelmakoria puutarhasta.
Ja poika makaa ruohikossa
katsellen taivaalla purjehtivia pilviä
ja kaipaa, kaipaa, kaipaa,
tuskin itsekään tietäen mitä:
miehuutta, elämää, tuntematonta maailmaa!
Kolmekymmentä vuotta kului,
ja poika palasi elämään väsyneenä,
näki puutarhan kadonneeksi
ja metsän hävinneeksi
ja talon uusittuna
ja maantien autojen nostattaman pölyn peittämänä -
ja löysi itsensä kaipaamassa lepoon kummun alla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti