Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Hevoskuulumisia

Tätä kautta on ehtinyt kulumaan vain muutaman viikon verran, ja olen ratsastanut toistaiseksi vain muutaman tunnin. Koulukisatkin ehtivät olla jo! Haluaisin kirjoittaa blogiin syvällisemmin omasta ratsastuksestani, jotta osaisin analysoida sitä itsekin paremmin. Siispä tarvitaan tavoitteita.

Tavoitteet kevätkaudelle 2016

 Kouluratsastus

Haluan oppia ratsastamaan yleisesti siistimpiä ratoja ja oikeasti keskittyä omaan ratsastukseeni paremmin. Ongelmana minulla on ollut erityisesti oman istuntani kanssa, joten se on pääasiallinen tavoitteeni. Parempi istunta korjaa monia muita virheitä ihan huomaamatta. Kouluradoilla ongelmana ovat yleensä olleet siirtymiset sekä keskiaskellajit, joten niitä yritän petrata. Tänä keväänä yritän parantaa yhteistyötäni kisahevoseni Aunen kanssa heB-tasolla, jotta saamme kohotettua nykyisen 60%-tason lähemmäs 65%:ia.

Istunta
Jään helposti löysäksi keskivartalosta ja ratsastan liikaa kädellä ja jalalla, joten yritän opetella pitämään keskivartalon paketin kasassa ja pysymään suorana. Siirtymisissä varsinkin heilahdan helposti eteen. Lähden helposti tuuppaamaan hevosta lantiolla eteenpäin kun haluaisin oikeasti käyttää pohjetta, joten opettelen pitämään lantioni hyvässä asennossa ja hiljaa. Harjoitusravissa opettelen rentouttamaan pakarat ja myötäilemään liikettä sekä laskemaan jalan rennosti alas jalustimeen. Helpommin sanottu kuin tehty!

Tuntuma
Ohjat valuvat kädessäni helposti liian pitkiksi ja unohdan liian usein ulko-ohjan tuen, joten tätä lähden myös kisoissa parantamaan. Hevonen ei voi tukeutua ohjaan, jos en itse anna siihen mahdollisuutta. Toisaalta kovasuisilla hevosilla jään usein pitämään liikaa vastaan ja käteni muuttuu kovaksi, joten opettelen myös myötäämään tarvittaessa.

Eteenpäinpyrkimys ja tempo
Koulutuomarien papereista saan liian usein lukea puutteellisesta eteenpäinpyrkimyksestä, mikä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että jarrutan hevosta omalla istunnallani. Kun saan istuntani korjattua, paranee toivon mukaan myös hevosen liikkuminen vapaammaksi.

Esteratsastus

Estekisoissa ongelmani johtuvat usein puutteellisesta tasapainosta esteellä, jonka vuoksi horjahdan enkä saa itseäni koottua tarpeeksi nopeasti ennen seuraavaa estettä. Kyyristän selkääni usein hypyissä enkä saa lonkkaani taivutettua oikeasta kohdasta, jolloin istuntani on hieman epävakaa. Käteni on myös esteillä ainakin Geran ja Antin kanssa ollut liian kova, jolloin jäämme molemmat vain vetämään vastaan enkä saa pitkää laukkaa juuri lyhennettyä. Kaarteissa unohdan puolipidätteet ja rytmi kärsii. Viime kaudella hyppäsimme kisoissa Geran kanssa 70-80 ja 80-90-luokkia, ja tällä kaudella jatkamme samasta pisteestä eteenpäin. Korkeus ei nouse mutta hiomme yhteistyötä ja istuntaani paremmaksi niin, että radoista tulee entistä siistimpiä. Pyrin lyhentämään laukkaa entistä enemmän ja tehostan apujenkäyttöäni, jolloin hyppääminen on meille molemmille miellyttävämpää. Tunneille olen saanut yllättävän usein Antin, ja edellinen estetuntimme yhdessä oli yllättävän hyvä, joten ehkä voisin kokeilla hypätä sen kanssa enemmänkin.

Istunta
Opettelen tunneilla paremman perusistunnan jotta pysyn paremmassa tasapainossa. Kuuntelen opettajieni antamia ohjeita ja kehitän istuntaa sen mukaan. Ongelmana on ollut lähinnä se, että edellinen esteopettajani keskittyi lähinnä hevoseen ja jätti istunnan toissijaiseksi (myös kouluratsastuksessa), jolloin olen saanut kehitettyä itselleni aivan turhaan vääriä toimintamalleja, joista on vaikeaa päästä eroon.

Tuntuma
Haluan tehokkaan käden, joka ei ole kova. Opettelen varsinkin jäykkien estehevosteni kanssa rentouttamaan käteni tarvittaessa enkä jää vetämään niitä turhan takia. Opettelen ratsastamaan paremmin jalalla.

Valitettavasti ratsastuskoulussa emme juuri saa vaikuttaa ratoihin, joita ratsastamme, mutta haluaisin enemmän sarjojen hyppäämistä ja suhteutettuja linjoja, jotta saisin harjoiteltua vaikuttamista paremmin.



Korkkasimme Aunen kanssa kisakauden he B:0:lla, ja keräsimme yhteensä 61,800 prosenttia. Olen rataamme suhteellisen tyytyväinen, vaikka prosentit eivät päätä huimaakaan. Siitä huolimatta hevonen tuntui hyvältä ja yhteistyöhaluiselta, mikä ei varsinkaan tämän hevosen kanssa ole radalla mikään itsestäänselvyys. Onnistuin tekemää hyvät tiet ja istuin ehkä paremmin kuin viime kauden alussa. Onnistuimme saamaan keskikäynnistä 7.5! Suunta tästä on suoraan ylöspäin.








sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Suskin esteviikonloppu

Lauantaina ja sunnuntaina 13. ja 14.6. järjestettiin tallillamme entisen tallinomistajamme esterupeama, jolle osallistuin myös viime vuonna. Hän on entinen estekilparatsastaja ja erittäin pätevä opettaja, joten odotin viikonloppua kyllä erittäin innoissani!

Perjantai-iltana meni vähän myöhään tallilla ja kävin kotona vain nukkumassa. Aamulla autoin hevosten päästämisessä ulos ja fiilistelin Haloo Helsingin biisiä Kuussa tuulee ajomatkalla, ihana kesä! On kaunista katsoa aamuauringossa tyytyväisiä hevosia laiduntamassa, siitä tulee onnellinen olo. Ratsuksi minulle oli laitettu Antti, mutta sain vaihdettua Geraan, jonka kanssa tykkään hypätä enemmän ja meillä synkkaa muutenkin paremmin. Antti on toki "hienompi" ja valmiimpi estehevonen, mutta minulle tuntuu olevan jotenkin turhan laajaliikkeinen ja vahva. Myös Suski totesi lauantain tunnin jälkeen, että sovimme Geran kanssa hyvin yhteen.

c) Hanna Mäntynen. Ihan Geran näköinen kuva, se on ihan tällainen, vähän epäluuloinen ja tosi kiltti. Saappaistani ja housuistani pidän, mutta olisi kiva löytää joku vähän siistimpi yläosa...



Hyppäsimme ensimmäisenä päivänä pidempää jumppasarjaa kavaletti-pysty-pysty-laukka-pysty-laukka-okseri, eli kolme ensimmäistä in-and-out -väleillä. Lisäksi ratsastimme muutamaa käännöstehtävää. Esteet eivät kohonneet kovin korkeiksi, korkeimmat olivat ehkä 70-80 cm. Löysimme Geran kanssa hyvin rytmin esteille ja sain sen hyvin teräväksi niin, että hevonen imi hyvin itsekin ja teki tarpeeksi korkeita hyppyjä. Moitteita saimme lähinnä siitä että kun esteet nousevat, ajan hevosen edelleen samaan nopeaan vauhtiin, vaikka välit ovat korkeilla esteillä lyhyempiä.


c) Hanna Mäntynen. Tällaista estettä en aiemmin ole hypännytkään, kuulemma englantilainen tapa asettaa puomit.

c) Hanna Mäntynen.

Sunnuntaina ratsastimme enemmän pidempää rataa, johon kuului kaksi kaarevaa linjaa, kaksi suhteutettua ja yhden askeleen pysty-pysty -sarja. Gera tuntui alussa verryttelyssä vähän väsyneemmältä, mikä voi johtua edellisen päivän rankasta treenistä. Kun aloimme hyppäämään, se heräsi kuitenkin jo hyvin ja oli tosi innoissaan, mikä on useimmilla tuntihevosilla vain positiivinen juttu. Itsekin olin henkisesti vähän väsynyt koko viikosta ja se tuntui heijastuvan myös viimeisen päivän ratsastukseen ja esimerkiksi laukanvaihdot olivat liian hitaita, varsinkin kun Gera ei askeleessa vaihda. Kun se alkoi painaa vähän kädelle tuli pidättämisestä ja lyhentämisestä tietysti vähän vaikeampaa. Hypyt eivät olleet tänään ihan niin tasaisia kuin eilen ja itse lähetin hevosen välillä liian kaukaa esteen yli. Estekorkeus on ehkä hieman lauantaita suurempi, mutta alle kasikympissä mielestäni edelleen, mikä on vain hyvä juttu, jotta saa rutiinia pienemmillä esteillä ennen isompiin siirtymistä. Menimme koko radan kahdesti ja onneksi sain ensimmäisen kierroksen sähläyksen ja holtittomuuden korjattua hyvin jälkimmäisellä kierroksella. Istunnastani Suski ei löytänyt moitteita, kun sitä suoraan kysyin, mutta sekin on varmasti mielipidekysymys ja opettajilla on siitä eri näkemyksiä. Uskon saaneeni hieman korjattua oikean jalkani rotaatio-ongelmaa, sillä sain polveeni hyvin kipeän hiertymän satulasta kääntäessäni jalkaa liioitellusti sisään: nilkkani kääntyy normaalisti liikaa ja saa varpaat osoittamaan ulos, jolloin kannus ottaa turhan herkästi kylkeen.

c) Hanna Mäntynen. Omaan silmään ainakin näyttää siltä, etten myötää tarpeeksi.


Vietimme perhepiirissä tunnin jälkeen yhdeksäntoistavuotissyntymäpäivääni, joten lähdin hieman aiemmin. Ihanaa nähdä taas siskoa ja hänen poikaystäväänsä ja syödä kunnolla! Lahjaksi heiltä, äidiltäni ja isäpuoleltani sain silkkisen lakanapussin, jolle on ihan varmasti käyttöä, kun nukun kuukauden makuupussissa... Ne ovat hirveän kalliita, joten olen todella kiitollinen heille <3 Täydellisesti onnistunut viikonloppu siis, muutamia hiertymiä ja väsymystä lukuunottamatta!

Kaikki kuvat sunnuntain tunnilta.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Lomasuunnitelmia

Kesäloma tähän asti on kulunut rennoissa fiiliksissä, lähinnä töissä ja tallilla. Kesäsesonki työpaikallani kahvilassa on arkea kiireisempi ja töissä on periaatteessa mukavampi olla, kun porukkaa käy enemmän ja he ovat pääsääntöisesti iloisempia. Onnellisuus tarttuu :)

Tallilla hevoset ovat päässeet jo syömään vihreää ja vaikuttavat paljon iloisemmilta, ainakin Gina, johon tallin kiireisyys ja tiukka tuntiaikataulu vaikuttavat hyvin vahvasti. Kesäaika, laiduntaminen ja rauhallisempi talli ovat kuorineet siitä esiin ihan uuden otuksen. Otimme tallimme luottokuvaajan Hanskin sekä Ginan kanssa joitakin lakkiaiskuvia, joista laitan muutamia esille, kunhan ne ovat valmistuneet.

Varasimme keväällä tuntilaistemme kanssa tälle viikolle oman kurssin, jonka aikana tarkoituksemme on suorittaa A-merkki. Ratsuksi minullle valikoitui ihana luottoratsu Bambi, joka on hidas pohkeelle, epätasainen ja kiukutteleva tamma. Siis ei mitään tähtiainesta, mutta jotain ihanaa siinä on... Viikko on kulunut oikein mukavasti, vaikkakin kesällä on vähän harmi ratsastaa edelleen isossa seitsemän hengen ryhmässä.

Bambi oli maanantaina ihan ok, vaikka sille vaikeat laukannostot olivatkin karmeaa katseltavaa. Harjoittelimme radassa olevaa harjoituslaukkavoltti-keskilaukkaympyrä -tehtävää, joka osoittautui hyvin haastavaksi meille, sillä laukkavoltti kymmenessä metrissä vaatii laukalta pyörivyyttä ja tasaisuutta, jotka molemmat meiltä puuttuvat. Kuitenkin tehdessämme harjoitusta puoli ympyrää keskilaukkaa puoli ympyrää harjoituslaukkaa onnistui jo paljon paremmin ja Bambi lyhensi hienosti.

Tiistaina treenasimme ravipohkeenväistöjä, joissa Bambi hyytyy usein ja jää kiemurtelemaan, sillä sen lihakset eivät ole tarpeeksi voimakkaat tahdikkaaseen ja tasaiseen väistöön. Liikuimme kuitenkin jo paremmin eteenpäin, vaikkakin totesin uudeksi ongelmaksemme kulmiin ratsastamisen, sillä hevonen on erittäin vino ja kaatuu kulmissa helposti sisäänpäin. Ravissa se tuppaa myös painumaan niskasta turhan alas. Lisää treeniä siis!

Keskiviikkona harjoittelimme rataan kuuluvaa voltti-suunnanvaihdos-voltti -kuviota, joista ensimmäinen kerta oli osaltamme karmeaa katseltavaa ja toinen jo paljon parempi. Ongelmani ovat heikot ulkoavut ja tasaisen tuntuman ja taivutuksen säilyttäminen. Lisäksi oikea jalkani kääntyy helposti varpaista ulospäin, jolloin lyhyet kannukseni tökkäävät turhaan Bambin kylkeen aiheuttaen epämääräisiä reaktioita. Kaikkia ilmenneitä ongelmia en pysty korjaamaan perjantaihin mennessä, mutta toivon mukaan saan oman pääni - suurimman ongelmani - pidettyä kasassa, jolloin meillä on mahdollisuus tehdä siisti rata. Iso ongelma on myös hevosen eteenpäinpyrkimys, joka on täysi nolla, jos ei ole ihan pakko. Laukan saa pyörimään vasta, kun hevonen liikkuu eteenpäin ja on suora, mistä kumpikaan ei toteudu kovin helposti. Onneksi tämän viikon aikana ainakin ensimmäinen kohta on parantunut pikkuhiljaa, kun hevosella ovat ratsastaneet ainoastaan minä ja eräs erittäin taitava ratsastaja, suuri idolini.

Torstaina ratsastimme lyhyen alkuverryttelyn jälkeen läpi koko radan. Sain onneksi ratsastaa toiseksi viimeisenä, sillä sain Bambin paljon paremmin kuulolle itsenäisellä työskentelyllä. Laukkasin suhteellisen paljon ja harjoittelin vaikeaa vastalaukkaosuutta sekä tein miljoona siirtymistä: ravi-seis, ravi-käynti, käynti-laukka... Ne saivat hevosen kyllä tosi hyvin kuulolle! Itse rata oli aika hyvä, kunhan vaan itse muistan perjantaina rauhoittua ja oikeasti ratsastaa. Ei meidän menomme ole aivan niin tasaista ja siistiä kuin toivoisin, mutta kaikkea ei tämän hevosen kanssa voi vaatia, vaan yritän tyytyä siihen, että saamme radan ilman suurempia rikkoja. Opettajamme antoi radoistamme numerot ja lyhyet kommentit, ja parhaaksi tehtäväksemme osoittautuivat peruutus (7.5), oikea vastalaukka (7) sekä alku- ja lopputervehdykset (7 ja 6.5). Lisäksi Bambi liikkui oikein mukavasti eteen, mikä on jo voitto sinänsä!

Perjantaina oli sitten luvassa H-hetki eli itse suoritus. Pääsin töistä vasta myöhään ja stressasin koko päivän sitä, että varmasti ehdin. Onneksi lopulta ehdin oikein mainiosti. Lyhyen alkuverkan jälkeen aloimme ratsastaa ratoja, ja onneksi sain vuoron toiseksi vimeisenä, joten saimme Bambin kanssa aikaa verrytellä huolellisesti. Valitettavasti itse mokasin koko homman... En osannut rentouttaa itseäni ja tartutin liialla vaatimisella myös hevosen. Yritin tehdä samoja asioita ennen rataa kuin eilen, mutta ne eivät tänään taas tuntuneet auttavan juuri ollenkaan. Olin aivan varma että koko homma menee läskiksi ja niin se menikin... Varsinkin laukkaohjelma oli karmea, mikään tehtävä ei ollut niin rento kuin eilen ja oma fiilis loppuradasta oli suoraan sanottuna ihan p*ka. Onneksi opettajamme on hyvin rohkaiseva ja sanoikin heti radan jälkeen nähtyään ilmeeni, että "Oli siellä hyviäkin pätkiä..." Onnistuimme silti raapimaan kokoon 53. 526% eli suoritimme ainakin merkin. Eniten harmittaa se, etten lopulta saa tositilanteessa pidettyä omaa päätäni kasassa suorittaakseni omalla tasollani. Olisimme muuten pärjänneet varsin mainiosti. Huonoimmat pisteet saimme ihan erittäin ansaitusti laukkalävistäjästä (3, teimme hienoja vaihtoja) sekä toisesta väistöstä, "keskilaukka"ympyrästä ja laukka-ravisiirtymisestä, jonka tein unohduksen vuoksi väärässä pisteessä. Mutta aina ei voi onnistua, ja pohjalta on suunta vain ylöspäin, kuten tapaan aina koulukisojen jälkeen sanoa.

Viikonloppuna on luvassa tallimme entisen omistajan Suskin pitämä esteviikonloppu, jonne olen menossa hyppäämään! Odotan sitä erittäin paljon, sillä viime vuonna hyppyrupeamasta oli erittäin paljon hyötyä. Siitä luvassa oma postauksensa.

Yo-juhlien vuoksi en ole ehtinyt kovinkaan paljon lukemaan, minkä lisäksi Spoon River -antologia ei ole erityisesti huutanut tarttumaan itseensä. Onneksi reilimme aikana asia korjaantuu! Alla kirjoja, jotka olen saanut tai ostanut ja jotka aion kesälukemisena kahlata läpi. Erityisesti odotan Adichieta ja Hosseinia!


Näiden lisäksi toisesta kodistani ja maailmalta löytyvät seuraavat kesäkirjat:
Layla, Jari Tervo
Muuttohaukka, Catherine Gaskin
Lumi, Orhan Pamuk

Tällä viikolla olen tutustunut erityisesti matkaoppaisiin, jotka käsittelevät matkamme varrelle sattuvia kaupunkeja ja alueita. Toivon mukaan emme ole liian poikki matkustamisesta, sillä haluan ehdottomasti tutustua kaikkiin kaupunkeihin kunnolla. Toisaalta luultavasti olemme niin väsyneitä matkan viimeisellä kolmanneksella, että kiertely vaihtuu fiilistelyyn! Innoissani olen erityisesti tuosta Pohjois-Italian alueesta, jonka varalle emme ole ehtineet tekemään vielä sen suurempia suunnitelmia tai edes tarkkaa reittiplääniä. Prahassa haluaisimme tutustua ainakin vanhaan linnaan, ja Wienissä pääkohteena on vanhojen rakennusten lisäksi tietenkin Espanjalainen ratsastuskoulu, jonne yritän jo kotoa käsin varata kiertokäynnin. Valitettavasti osumme paikalle niin vilkkaana sesonkina, että lippuja aamuharjoituksiin ei enää saa ja oikeat näytökset eivät ole oikein soveltuvia kukkarolle.



Kun nyt olen alkanut jo pikkuhiljaa keräilemaan tarvittavia tavaroita, tuntuu matka jo ihan oikeasti olevan kohta jo täällä. Lähtöön on enää puolitoista viikkoa! Keskiviikkona kävin vaihtamassa rahaa, ostamassa Kilroyn toimistolta Hostelling Internationalin kortin ja ostamassa apteekista maitohappobakteerit, käsidesiä ja aurinkorasvaa. Kaikkeen on syytä olla varautunut. Luultavasti huomaan heti ensimmäisellä etapilla, että jotain tärkeää on unohtunut ja mukana on sata turhaa asiaa, joten sitä on turha vielä murehtia :)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kohti esteitä ja niiden yli

Viime sunnuntaina, 17.5 hypättiin kauden viimeiset kilpailut ja samalla selvitettiin seuran estemestarit. Itse en mestaruudesta tänä vuonna kisannut, sillä en halunnut haastaa itseäni liikaa hyppäämällä liian korkeaa luokkaa liian nopeasti. Muutama päivä sitten päätös kadutti, mutta nyt olen tyytyväinen, sillä saimme hyvän radan 70-80 luokasta! Arvosteluna kaikissa luokissa oli A0/taito, mistä kyllä tykkään tosi paljon, kun voi ratsastaa maltilla ja ihan rauhassa, keskittyen ihan muihin seikkoihin kuin nopeuteen.

Ratsuna tällä kertaa kimo ruuna Gera, joka on tullut tallillemme muutamia kuukausia sitten. Sain hypätä tällä hurmaavalla herralla kaksi edellistä tuntiani, joten ihan vieraille vesille en ollut lähdössä. Muutama muukin olisi Geran kisoihin halunnut, mutta onneksi joskus sattuu hyvä onni minullekin. Verryttelyssä meillä molemmilla oli hieman jännää, kun kisatilanne on aina hieman erilainen kuin tavallinen arki, ja voi olla että keräsin siihen jopa liikaa painetta. Tämän hevosen kanssa se voi olla myös negatiivinen juttu, sillä opettajani mainitsi, että se kieltää helpommin, kun käy liian kovilla kierroksilla. Estekorkeus oli suurin mitä olen koskaan kisoissa hypännyt ja se hieman jännitti, mutta muutaman verryttelyhypyn jälkeen todettiin Geran kanssa molemmat, ettei tässä ole mitään hätää. On tuo vaan niin mahtava hevonen! Onneksi sain opettajalta verryttelyssä hyviä vinkkejä, sillä olisin muuten ratsastanut Geraa liian löysästi ja liian pitkällä ohjalla, ja luoja ties mitä siitä olisi tullut.


c) Nora Oravainen

Olin laskenut sen varaan, että radalle päästyäni saan kiertää sen vielä rauhassa läpi ja tarkistaa ohjaustoiminnot, mutta kun edellinen ratsukko ei päässyt toiseen vaiheeseen, tuomarin ei tarvinnut kirjoittaa pöytäkirjaa, jolloin pilli vihelsi melkein saman tien. Tämän vuoksi myös ensimmäiset esteet menivät hieman haahuillessa ennen kuin sain omat ajatukseni koottua. Pääpiirteissään rata oli oikein hyvä, näin ponnistuspaikat hyvin ja tempo pysyi tasaisena. Huomasin kyllä selkeästi, että oma istuntani horjuu liikaa isommissa hypyissä ja jalustin valui liikaa kantapäähän. Myös pöytäkirjassa mainittiin, että hyppään ehkä liian aikaisin, ennen hevosta, ja oman vartaloni tulisi odottaa hyppyä. Olen pitänyt kasikymppiä itselleni maagisena rajana, ja nyt kun se on ylitetty, pienenä tosin, olo on helpottunut. Se ei ollut vaikeaa, hieman vain haastavampaa kuin jo-rutiinilla menevä 70. Kaikki tuntui niin yksikertaiselta ja jollain tavalla helpolta. Tämä voi johtua myös siitä, että en asettanut itselleni mitään paineita. Nyt kun olen päässyt koko toisia vastaan kilpailemisen yläpuolelle, radalla olo niin koulu- kuin estekisoissakin on paljon rennompaa ja tuloksia tulee.

 
Kuvasta tuli ihan oudon sininen! Sijoituksena lopulta 3/10, mestaruusmitali jäi saamatta, sillä junnuvuodet on ohitettu.
Mutta kuinka tästä jatketaan? Toivoisin, että voisin kesällä Suskin esteviikonlopussa hypätä vähän isompia esteitä, jolloin niihin saisi taas samanlaisen rutiinin, mikä on tällä hetkellä 70 senttimetrissä. Jos ennen syksyn kisoja pääsisi vielä hyppäämään, voisi olla hyvä mahdollisuus jopa aloittaa kausi kasikympistä. Siihen on kuitenkin vielä aikaa, joten asiaa ehtii pohtia vielä. Viime vuosina kauden ensimmäisissä kisoissa on ollut luokat 60 ja 80 ja seuraavissa 70 ja minulle liian suuri 90, jolloin ensimmäinen "oikea" 80 saattaa venyä jopa syksyn viimeisiin tai ensi kevään ensimmäisiin kisoihin. Toivon mukaan saan vielä jatkaa Geralla hyppäämistä, sillä Antilla, jolla olen muutaman kerran kisannut, en uskalla vielä lähteä hyppäämään liian korkealta ja liian kovaa.

Mitä muuta on tapahtunut sillä välin, kun blogissa on ollut hiljaista? Olen yrittänyt panostaa täysillä pääsykokeisiin lukemiseen, mutta oma motivaatio hieman hukkui taas ylioppilaskirjoitusten tulosten myötä. Muihin arvosanoihini olen tyytyväinen, mutta se, ettei äidinkieleni noussut sitä yhtä pistettä ylöspäin L:ään, harmittaa tosi paljon. Kuinka voisin uskotella itselleni olevani tarpeeksi hyvä lukemaan kirjallisuutta ja esimerkiksi opettamaan äidinkieltä, jos en itse edes yllä vaaditulle tasolle? Toisaalta tiedän, että en yltänyt millään mittapuulla omalle totutulle tasolleni tekstitaidon kokeessa, joten tulos on varmaankin siihen verrattuna ihan ok. Vielä on pohdittava, että haluanko käydä uusimassa sen ensi syksynä. Maantieteen pääsykoe eilen oli jännityksen paikka, mutta onneksi sitä ei tarvitse enää murehtia, sillä olen suhteellisen varma, etten tule pääsemään sinne sisälle. Hyvää rutiinia ensi viikon näytön paikkaa ajatellen, kuitenkin.