Hevoskuulumisia

Tätä kautta on ehtinyt kulumaan vain muutaman viikon verran, ja olen ratsastanut toistaiseksi vain muutaman tunnin. Koulukisatkin ehtivät olla jo! Haluaisin kirjoittaa blogiin syvällisemmin omasta ratsastuksestani, jotta osaisin analysoida sitä itsekin paremmin. Siispä tarvitaan tavoitteita.

Tavoitteet kevätkaudelle 2016

 Kouluratsastus

Haluan oppia ratsastamaan yleisesti siistimpiä ratoja ja oikeasti keskittyä omaan ratsastukseeni paremmin. Ongelmana minulla on ollut erityisesti oman istuntani kanssa, joten se on pääasiallinen tavoitteeni. Parempi istunta korjaa monia muita virheitä ihan huomaamatta. Kouluradoilla ongelmana ovat yleensä olleet siirtymiset sekä keskiaskellajit, joten niitä yritän petrata. Tänä keväänä yritän parantaa yhteistyötäni kisahevoseni Aunen kanssa heB-tasolla, jotta saamme kohotettua nykyisen 60%-tason lähemmäs 65%:ia.

Istunta
Jään helposti löysäksi keskivartalosta ja ratsastan liikaa kädellä ja jalalla, joten yritän opetella pitämään keskivartalon paketin kasassa ja pysymään suorana. Siirtymisissä varsinkin heilahdan helposti eteen. Lähden helposti tuuppaamaan hevosta lantiolla eteenpäin kun haluaisin oikeasti käyttää pohjetta, joten opettelen pitämään lantioni hyvässä asennossa ja hiljaa. Harjoitusravissa opettelen rentouttamaan pakarat ja myötäilemään liikettä sekä laskemaan jalan rennosti alas jalustimeen. Helpommin sanottu kuin tehty!

Tuntuma
Ohjat valuvat kädessäni helposti liian pitkiksi ja unohdan liian usein ulko-ohjan tuen, joten tätä lähden myös kisoissa parantamaan. Hevonen ei voi tukeutua ohjaan, jos en itse anna siihen mahdollisuutta. Toisaalta kovasuisilla hevosilla jään usein pitämään liikaa vastaan ja käteni muuttuu kovaksi, joten opettelen myös myötäämään tarvittaessa.

Eteenpäinpyrkimys ja tempo
Koulutuomarien papereista saan liian usein lukea puutteellisesta eteenpäinpyrkimyksestä, mikä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että jarrutan hevosta omalla istunnallani. Kun saan istuntani korjattua, paranee toivon mukaan myös hevosen liikkuminen vapaammaksi.

Esteratsastus

Estekisoissa ongelmani johtuvat usein puutteellisesta tasapainosta esteellä, jonka vuoksi horjahdan enkä saa itseäni koottua tarpeeksi nopeasti ennen seuraavaa estettä. Kyyristän selkääni usein hypyissä enkä saa lonkkaani taivutettua oikeasta kohdasta, jolloin istuntani on hieman epävakaa. Käteni on myös esteillä ainakin Geran ja Antin kanssa ollut liian kova, jolloin jäämme molemmat vain vetämään vastaan enkä saa pitkää laukkaa juuri lyhennettyä. Kaarteissa unohdan puolipidätteet ja rytmi kärsii. Viime kaudella hyppäsimme kisoissa Geran kanssa 70-80 ja 80-90-luokkia, ja tällä kaudella jatkamme samasta pisteestä eteenpäin. Korkeus ei nouse mutta hiomme yhteistyötä ja istuntaani paremmaksi niin, että radoista tulee entistä siistimpiä. Pyrin lyhentämään laukkaa entistä enemmän ja tehostan apujenkäyttöäni, jolloin hyppääminen on meille molemmille miellyttävämpää. Tunneille olen saanut yllättävän usein Antin, ja edellinen estetuntimme yhdessä oli yllättävän hyvä, joten ehkä voisin kokeilla hypätä sen kanssa enemmänkin.

Istunta
Opettelen tunneilla paremman perusistunnan jotta pysyn paremmassa tasapainossa. Kuuntelen opettajieni antamia ohjeita ja kehitän istuntaa sen mukaan. Ongelmana on ollut lähinnä se, että edellinen esteopettajani keskittyi lähinnä hevoseen ja jätti istunnan toissijaiseksi (myös kouluratsastuksessa), jolloin olen saanut kehitettyä itselleni aivan turhaan vääriä toimintamalleja, joista on vaikeaa päästä eroon.

Tuntuma
Haluan tehokkaan käden, joka ei ole kova. Opettelen varsinkin jäykkien estehevosteni kanssa rentouttamaan käteni tarvittaessa enkä jää vetämään niitä turhan takia. Opettelen ratsastamaan paremmin jalalla.

Valitettavasti ratsastuskoulussa emme juuri saa vaikuttaa ratoihin, joita ratsastamme, mutta haluaisin enemmän sarjojen hyppäämistä ja suhteutettuja linjoja, jotta saisin harjoiteltua vaikuttamista paremmin.



Korkkasimme Aunen kanssa kisakauden he B:0:lla, ja keräsimme yhteensä 61,800 prosenttia. Olen rataamme suhteellisen tyytyväinen, vaikka prosentit eivät päätä huimaakaan. Siitä huolimatta hevonen tuntui hyvältä ja yhteistyöhaluiselta, mikä ei varsinkaan tämän hevosen kanssa ole radalla mikään itsestäänselvyys. Onnistuin tekemää hyvät tiet ja istuin ehkä paremmin kuin viime kauden alussa. Onnistuimme saamaan keskikäynnistä 7.5! Suunta tästä on suoraan ylöspäin.

Elonmerkki!

On kulunut pitkä aika siitä, kun olen viimeksi mitään kirjoittanut. Päätin kuitenkin etten ota paineita tämän projektin suhteen, sillä tällä ei ole merkitystä onnellisuuteeni tai mihinkään muuhunkaan. Alun perinkin perustin tämän ehkä vain jakaakseni itselleni ja ystävilleni ajatuksiani. Päivitin blogin ulkoasua paremmaksi ja väsäsin yksinkertaisen bannerin. Kuva on peräisin yläasteajoiltani, kun teimme medialuokalla ystävieni kanssa projektina valokuvanäyttelyn ja otin sitä varten kuvia. Tällä hetkellä olen väreihin ja muuhun ulkoasuun kohtuullisen tyytyväinen, mutta banneri on liian iso ja yritän löytää sen korjaamiseksi oikeita nappuloita...


Mitä näiden muutaman kuukauden aikana on sitten tapahtunut? Aloitin opiskelun Helsingin yliopistolla maantieteen laitoksella. Toistaiseksi lähes kaikkien kurssien nimeen on liittynyt joko sana "johdatus" tai "perusteet", eli olemme aloittaneet luonnollisesti perusasioista. Opiskelu on osoittautunut ihan mukavaksi, mutta vaativammaksi kuin olisin osannut alun perin kuvitella. Itsenäisesti tehtäviä suorituksia on hyvin paljon ja kaikesta on oltava itse vastuussa. Päädyin lopulta kesällä hyväksymään toisesta hakuvaihtoehdosta saamani maantieteen opiskelijapaikan, kun saavutin ensimmäisen vaihtoehtoni, kirjallisuuden pääsykokeissa ainoastaan yhdeksännen varasijan. Perfektionistille on ollut vaikeaa hyväksyä se, että on ollut jossain asiassa niin huono että sitä ei ole saavuttanut, niin kuin olisi halunnut. Lohduttaudun sillä että humanistit eivät työllisty.


Hevoskuulumisista kerron enemmän seuraavassa postauksessa, mutta sen voin mainita, että olen viettänyt tavallista vähemmän aikaa tallilla tänä talvena. Autoin järjestämään joulukuussa perinteisen Lucia-juhlan, niin kuin olin luvannut, mutta vakiotuntiani lukuun ottamatta olen sen jälkeen ollut tallilla hyvin vähän. Onneksi kansalliset koulukisat lähestyvät niin, että saan siitä myös enemmän intoa ja syytä tehdä jotain myös ratsastuskoulumme eteen. Todennäköisesti tulevaisuudessa palaan blogin puolelle pääasiassa kertomaan ratsastustunneistani ja ajatuksista, joita tehtävät herättävät. Kuvamateriaalia saan hyvin harvoin, pääasiassa kisoista.


Partiossa olen tehnyt jonkin verran enemmän kuin keväällä ja syksyllä. Sain interrailimme aikana ystävältäni intoa lähteä pj- eli partionjohtajan peruskurssille, jossa olinkin joululoman loppupuolella. Kylmä oli, mutta muuten tosi hauskaa! Pj-kurssi antaa johtajalle lisää aineksia omaan johtamiseen ja auttaa ymmärtämään paremmin partiota järjestönä sekä itseään ihmisenä. Eräänlaisena lopputyönä tehdään johtamisharjoitus, ja itse sain lippukunnaltani projektiksi sudenpentujen ja seikkailijoiden kesäleirin, jonka parissa olen työskennellyt nyt koulun ohessa. Valitsimme tiimini kanssa teemaksi Kalevalan ja voin luvata, että leiristä tulee ihan huippu!


Nyt kun aikaa on tallijuttujen vuoksi jäänyt enemmän, olen ehtinyt myös lukemaan jonkin verran enemmän kuin aiemmin. Lopuksi muutamia kirjoja, joika olen viime aikoina lukenut.


Ja vuoret kaikuivat - Khaled Hosseini
Ei niin vaikuttava kuin olisin odottanut, sekava ja epäyhtenäinen kokoelma tarinoita ihmisistä.


Älä rakasta minua vielä - Charles Dickens
Lyhyt ja tunnelmaan keskittyvä romaani, symbolinen. Erikoinen kirja, hyvin kaunis.


Lumi - Orhan Pamuk
Nobel-voittaja. Syvällinen ja lievästi kuivakka tarina islamista ja sen ristiriidoista pikkukaupungissa. Yksinäisen runoilijan pelko rakkaudesta ja onnesta. Omalla tavallaan ihan hieno.


Layla - Jari Tervo
Vähän irtonainen tarina tärkeistä aiheista, hieman tekotaiteellinen. En pitänyt kovinkaan paljon kirjailijan tyylistä.


Marsipaanisotilas - Ulla-Lena Lundberg
Historiallisesti uskottava ja viihdyttävä sotaromaani. Erittäin hieno, kauniisti kirjoitettu.


Neljäntienristeys - Tommi Kinnunen
Hyvin suomalaisuutta kuvaava, sukusaagamainen teos joka valotti hyvin sitä, miksi ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan niin kuin käyttäytyvät.


Anna minun rakastaa enemmän - Juha Itkonen
Kaunis, melankolinen tarina tähteydestä ja rakkaudesta. Alkuun hieman pitkästyttävä, mutta hieno loppu.


Nummisuutarit - Aleksis Kivi
Kansallisteatterin innoittama päätin tarttua tähänkin klassikkoon. En pitänyt näyttämösovituksesta, mutta tämä alkuperäinen teos on sitä parempi. Vanhahtava kieli on haastavaa mutta viihdyttävää luettavaa, loppu on hieman liiankin onnellinen.


Tuulen varjo, Taivasten vanki, Enkelipeli - Carlos Ruiz Zafón
Kolme hienoa kirjaa osittain samoista henkilöistä. Ensimmäisestä pidin, Enkelipeli oli paljon synkempi ja loppu oli hyvin kummallinen, kun taas Taivasten vanki nivoi nämä kaksi muuta tiiviimmin toisiinsa eikä siksi itse päässyt oikein kantamaan itseään. Rakastuin kirjailijan kieleen ja hyvin luotuihin henkilöhahmoihin sekä kirjan ajatukseen.


Kissani Jugoslavia - Pajtim Statovci
Erikoinen ja moderni tarina homomiehestä ja hänen äidistään sekä heidän elämästään maahanmuuttajana karussa Suomessa. Poliittisesti värittynyt kannanotto, avoin ja mielenkiintoinen loppu.


Vanhan kartanon Pat - L.M. Montgomery
Perinteistä tyttöromaaniromantiikkaa. Patille lämpeni hitaasti mutta lopulta se veikin mennessään. Filosofisin ja aidoin niistä Montgomeryn kirjoista, joita olen lukenut.

Lukemisesta

Useimmiten kirjoja lähestytään sumein ja hajanaisin mielin, kaunokirjallisuutta pyydetään olemaan totta, runoutta olemaan sepitettä, elämäkertaa imartelemaan ja historiaa vahvistamaan ennakkoluuloja. Olisi hyvä, jos ennen kun alatte lukea luopuisitte ennakko-odotuksista. Älkää sanelko kirjailijallenne ehtoja vaan yrittäkää tulla häneksi. Olkaa hänen työtoverinsa ja avustajansa. Jos olette heti alkuun haluton, varautunut ja kriittinen, estätte itseänne saamasta kirjasta niin paljon kuin olisi mahdollista. Mutta jos avaatte mielenne niin avaraksi kuin pystytte, lähes huomaamattoman hienovaraiset merkit ja vihjeet heti ensimmäisten virkkeiden mutkissa saattavat teidät yhteyteen ihmisen kanssa, joka on aivan erilainen kuin kukaan muu.

Kiitäjän kuolema ja muita esseitä, Virginia Woolf (suom. Jaana Kapari-Jatta)

Osan tästä katkelmasta luimme kirjallisuuskurssimme pitämässä aamunavauksessa keväällä, ja se mielestäni tiivistää ajatuksen lukemisesta niin kuin sen itse näen: luemme, jotta saamme olla hetken joku muu ja jossain muualla, ja jotta voimme saavuttaa tämän tavoitteen, joudumme luopumaan niistä odotuksista, joita olemme keränneet ja astumaan tarinaan sisälle ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin.

Jokaisella on tietysti oma syynsä lukea, eikä niistä mikään ole toista huonompi. Itse luen päästäkseni hetkeksi pois todellisuudesta ja kuullakseni toisen ihmisen tarinan, ja se kiehtoo erityisesti silloin, kun se toinen on ihan erilainen kuin minä tai hän elää tyystin erilaisessa maailmassa. Ei sillä, että tässä todellisuudessa olisi jotain vikaa, mutta sen luoja vaikuttaa välillä kovin mielikuvituksettomalta ja tylsältä, jolloin arkeen tarvitsisi omia pieniä lisämausteitaan, jotta siitä saisi mielenkiintoisen.

Mitä voin lukemisesta yleensä teille kertoa? Rakastan vetäviä tarinoita, joissa juoni kulkee ja henkilöt ovat samaistuttavia: tässä asiassa olen samoilla linjoilla Aristoteleen kanssa. Runousoppia kahlatessani olen muodostanut samalla omaa näkemystäni hyvästä tragediasta. Ikävä kyllä rakastan sitä, kuinka toiset joutuvat vaaroihin ja selviytyvät niistä ilman että minun tarvitsee tehdä mitään. Voin vain tarkkailla vierestä ja elää hetkiä heidän kanssaan. Toivon mukaan tarkkailijan asema ei ole osani koko elämäni ajan, sillä jokaisen on lopulta elettävä oma elämänsä. Sitä ei voi tai edes saa seurata vierestä.

Joskus kuvittelen itseni toiseen aikaan ja paikkaan, mikä ei sinänsä ole kummallista. Jos olisinkin syntynyt linnanneidoksi keskiajalla, nauttisin varmasti narrien esityksistä ja luutunsoitosta. Jos onni ei olisi niin puolellani, voisin ihan yhtä hyvin ihailla tarinankertojia kylän torilla. Antiikin aikana polisten keskustoreilla pidetyt puheet ja Homeroksen tarinat olisivat varmasti olleet niitä, joiden parista olisin itseni löytänyt. Alkuperäiskansojen parissa olisin voinut erikoistua kansantarujen muistamiseen. Näitä kaikkia kuvitelmia yhdistää tarinoiden kuulemisen ja kertomisen into, rakkaus haaveiluun ja kuvitteluun. Onhan siis ihan luonnollista, että nykyaikana löydän itseni yhä uudestaan ja uudestaan istumassa aamiaispöydässä kirja kädessä? (Tämä on sinänsä huolestuttavaa, sillä luultavasti joskus vielä myöhästyn unohduttuani ruokapöytään. En osaa enää edes syödä kunnolla tekemättä jotain samanaikaisesti...)

Pahoittelen, että ajatukseni harhailee aina sivukujille: en aina osaa koota niitä sellaisiksi kuin haluaisin, ja useimmiten ne päätyvät ihan eri lopputuloksiin kuin alun perin kuvittelin! Toisaalta se voi olla ihan hyväkin asia, vai kuinka?

Pentukuumetta

Olen jo pitkään haaveillut omasta koirasta, ja viimeisen vuoden olen tosissani alkanut sitä pohtimaan, josko oman karvaturrin saisi viereen. Elämän realiteetit on kuitenkin (valitettavasti) otettava huomioon, joudun odottamaan siihen asti, että olen muuttanut pois kotoa omaan kotiin. Samoin ajanpuute saattaa juuri nyt nousta ongelmaksi, sillä jos opiskelee, tekee töitä ja harrastaa samanaikaisesti, ei aikaa jää tarpeeksi koiralle. Kun sen kerran ottaa, on aikaakin oltava sen hoitamiseen kunnollisesti. Samalla ehtii kartuttamaan myös kokemusta ja luettavaa kirjallisuutta entisestään...

Koira ei saa olla liian pieni vaan tarpeeksi iso, niin ettei se jää jalkoihin. Koiran pitää olla koiran kokoinen. Sen turkki ei saa olla liian pitkä, kuuma tai takkuuntuva. Liian vilkas koira aiheuttaa hermosärkyä ja liian laiska tai vetelä ei jaksa innostaa. Saa kiintyä yhteen ihmiseen mutta ei saa olla epäluuloinen tai välinpitämätön muillekaan. Kerrostalossa viihtyvä koira ei saa olla kovin meluisa tai valtavan energinen tuholainen. Vaativa asiakas, siis. Olen rajannut vaihtoehdot seuraaviin: lyhytkarvainen collie, novascotiannoutaja, portugalinvesikoira ja lapinporokoira. Näissä kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Yhden lyhytkarvaisen collien tunnen, ja se yksilö on kyllä todella mukava koira ja uskon sen olevan myös rodulleen tyypillinen yksilö. Harrastusmahdollisuuksia on collieiden kanssa tietääkseni hyvin paljon erilaisia. Novascotiannoutajia kutsutaan usein sairaiksi pienen perinnöllisen vaihtelun vuoksi, mutta omaan silmään kuitenkin mukavannäköinen koira. Tietenkin terveys edellä, koiran pitämisestä menee ilo jos koira on sairas eikä pysty elämään täysipainoisesti. Erilaisia vesikoiria tiedän muutamankin ja ovat kyllä vakuuttaneet, turkki on vain huvittavan näköinen. Toisaalta jokin näisää on, joka ei nappaa. Olisiko luonne tai ei-niin vilkas luonne? Lapinporokoira on listan hännänhuippuna, ja mietityttää luonteensa vuoksi. Kaupungissa paimenvietti ei ole suotavaa, mutta toki näissäkin on erilaisia linjoja ja suuntauksia. Luonne voi olla tietääkseni hieman dominoiva, mikä ei tietenkään ensimmäistä omaa koiraa hankkivalle ole hyvä juttu.



Pahoittelen, omia kuvia aiheesta ei ole! Kuva: http://www.tunturisusi.com/koiralinkit/collielyhyt.html

Kuva: http://www.kskk.net/vuodenkoirat/vuodenkoirat2009.htm

Perheellämme oli monta vuotta sitten pieni sekarotuinen (maltan)koira, silloisen äitipuoleni mukanaan tuoma valkoinen otus. Suloinen kyllä, mutta ei oma. Periaatteessa siis tiedän mitä koiran pitäminen pitää sisällään. Kirjallisuutta on enemmän kuin tarpeeksi ja sitä on tullut myös luettua. Eihän se tietenkään ole sama asia kuin käytännön kokemus, mutta auttaa eteenpäin.

Koiran kanssa mahdollisia harrastuksia on tietenkin useita ja ne omimmat riippuvat varmasti koiran luonteesta ja rodusta. Erilaiset tottelevaisuusjutut olisi ihan ykkösjuttu, ja agility kuulostaa tosi hauskalta, vähän kuin esteratsastukselta. Tällaisia ehtii tietenkin ajattelemaan sitten myöhemmin, mutta haaveilulle ei mahda mitään... Tietenkin on opiskelijana ajateltava rahaakin, sillä ainakaan rotukoiraa ei hankita ihan tuosta vain. Uskon kuitenkin, että kun motivaatiota löytyy, löytyy myös säästöistä palanen unelmien toteuttamiseen.

Millainen koira minulle sopisi?

Mikä tässä maailmassa mättää

Monikin asia. En voisi koskaan olla poliitikko, sillä näen maailmassa niin monia väärin menneitä ja pahoja asioita, että murentuisin niiden alle, jos olisin nimenomaan se, jonka pitäisi ne kaikki korjata. Onnekseni olen "vain" se, jolla on valta vaikuttaa niihin, jotka päättävät asioista. Vaaleissa äänestäminen on kansalaisvelvollisuus, sillä kuinka muuten voimme tässä maailmassa varmistaa, että oma mielipiteemme saa kannatusta myös yleisesti?

En tiedä paljon päivän polttavista aiheista, mutta voin silti ehdokasta etsiessäni painottaa niitä asioita, joita itse pidän tärkeinä. En ole valinnut puoluetta valmiiksi, sillä haluan olla avoin kaikille mahdollisuuksille. Tosin on puolueellakin väliä, sillä ei puolueensa linjasta suuresti poikkeava poliitikko voi tehdä eduskunnassa päätöksiä vain oman mielipiteensä mukaan. Toivon, että löytämäni ehdokas on nainen ja suhteellisen nuori, sillä nämä molemmat ovat harvinaisia verrattuna vanhoihin miehiin, jotka nyt ovat päättämässä meidän kaikkien yhteisistä asioista. Nuoria on eduskunnassa oltava pitämässä nuorten puolia.

Mitkä sitten ovat asioita, jotka on korjattava tässä vajaassa ja epätäydellisessä maailmassa? Jos olisin jonkin sortin jumala tai edes Suomen presidentti, korjaisin ainakin seuraavat neljä asiaa oikealle tolalle.

Yhdenvertaisuus.
En millään pysty näkemään syytä sille, miksi joku toinen olisi parempi tai arvokkaampi kuin joku toinen. Vaikka se "huonompi" osapuoli olisikin esimerkiksi vammainen, nainen, musta tai muslimi. Kaikki samanlaisia, kaikki samanarvoisia. Samalla tavoin tulisi Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion huolehtia myös siitä, että nykyiset kehitysmaat saavat samanlaiset mahdollisuudet kehittyä kuin olemme itse saaneet. Suurimmalla osalla Afrikan maista köyhyys johtuu kuivasta maaperästä ja siitä, että monikansalliset länsimaiset yritykset polkevat niitä jalkoihinsa. Miksi? Koska ne haluavat itse säilyttää monopoliasemansa maailmanmarkkinoilla. Tämä taas heikentää maapallon ilmaston tilaa entisestään, kun köyhyyden kierre jatkuu ja väestönkasvu on valtaisaa eteläisessä Afrikassa.

Pakolaispolitiikka on vaikea asia. Itse kallistun sille kannalle, että on parempi auttaa pakolaisia lähtömaassaan kunnolla, jolloin syy lähteä poistuu. Ne henkilöt taas, jotka kokevat tulevansa uhatuiksi valtion tai äärijärjestöjen toimesta ovat oikeutettuja saamaan suojelua muista maista. Ne, jotka ovat innokkaita oikeasti työskentelemään vastaanottajamaassa ja sopeutumaan sen kulttuuriin ja kieliolosuhteisiin.

Ympäristö.
Ammennamme energiaa ympäröivästä luonnostamme ja kaikenlaisesta ympäristöstä omaan arkipäiväämme. Juuri siksi sitä on suojeltava: jotta kaikki jaksaisimme paremmin. Oikeastaan olemme sen ympäristölle velkaa, kun ihmiskunta on sitä niin kauan alistanut valtaansa ja käyttänyt hyödykseen huolehtimatta luonnollisesta uudistumisesta. Fossiilisten polttoaineiden käyttö on saatava loppumaan ja globaalisti on luotava pitäviä sopimuksia jotka sitovat kaikkien suurten teollisuusmaiden päättäjät huolehtimaan ympäristöasioista. Helpommin sanottu kuin tehty, ymmärrän kyllä. Suomella on kuitenkin hyvät edellytykset esim. ydinenergian ja vesivoiman käyttöönottoon.

Työ.
Mitään ei ole ilman töitä, sillä se on asia jonka varaan koko yhteiskuntamme on rakennettu. Kaikki eivät voi olla työttömiä ja elää yhteiskunnan verorahoilla. Älä käsitä väärin, tiedän, että osa aikuisistakaan ei pysty huolehtimaan omista tarpeistaan ja työskentelemään kokopäiväisesti. Mutta kaikki eivät voi laskea valtion avun varaan, sillä huoltosuhteen on pysyttävä järjellisenä. Koulutus on perusta hyvälle työskentelymotivaatiolle ja ammattitaidolle, ja sitä on kehitettävä. Ne jotka nyt koulutetaan leikin varjolla, perustiedoilla, ammattiin tai akateemisesti, ovat niitä, jotka rakentavat huomista Suomea.

Turvallisuus.
Pelko on pahin vihollisemme, on ajatus jonka Remus Lupin iskosti Harry Potterin päähän kun tämä taisteli ankeuttajia vastaan. Jos pelkäämme, emme tee viisaita päätöksiä. Pelkoa, uhkaa ja vaaratilanteita aiheuttavat ympäristössä tapahtuvien hasardien lisäksi eniten toiset ihmiset. Emme voi toimia yhteistyössä jos koemme epäluuloa toista kohtaan. Voimme olla onnellisia siitä, että olemme syntyneet vapaaseen Suomeen rauhan aikana: kaikki tässä maailmassa elävät eivät ole. Toivon mukaan päättäjät osaavat ratkaista kriisit niin, että rauhan aika jatkuu vielä pitkään.

Näistä aineksista voitaisiin koota kaikille tasapuolinen ja hyvä huominen. Mutta onko se lainkaan mahdollista? Voidaanko näistä aineksista luoda hyvä huominen? "Ole itse se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä," totesi Mahatma Gandhi, Intian kuuluisin ihmisoikeusaktivisti ja viisas mies. "Sivustakatsojat eivät muuta maailmaa," on joku toinen viisas sanonut. Muutoksia ei tapahdu kotona istumalla, vaan ongelmille on tehtävä jotain.

Kulutusjuhlaa vai jotakin muuta?

Olen lähiaikoina tehnyt paljon tavallista enemmän ostoksia: voi olla, että uusien asioiden ostamisen tarve kerääntyy tiettyihin ajanjaksoihin, tai sitten oma henkilökohtainen kriittinen seulani on alkanut rakoilla. Olen yrittänyt kovasti vaalia ympäristöystävällisiä arvoja elämässäni, käyttää joukkoliikennettä, kierrättää, syödä mahdollisimman vähän lihaa ja *ostaa mahdollisimman vähän sellaista tavaraa, jota en tarvitse.*

Ehkä olen vain liian kriittinen itselleni ja todellisuudessa en ole tehnyt turhia hankintoja. Ainakaan en vieläkään ole ostanut mitään huvin vuoksi tai siksi, että olen tylsistynyt: toivon etten syyllisty siihen koskaan

Hulluilla Päivillä kävin kiertämässä ystäväni V:n kanssa ja sainkin hankittua asioita, joita tarvitsin kipeästi: mustat suorat housut, kesätakin ja meikkivoiteen. Ihanan käytännöllisen paidan ja huivin olisin voinut jättää kauppaan, mutta en pode niistä kovin huonoa omaatuntoa, sillä molempia olen käyttänyt ahkerasti. Ostos ei silloin voi olla kovin huono.

Horzen myymälässä vierailin pitkän haaveilun ja säästämisen jälkeen. Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin ensimmäiset nahkaiset ratsastussaappaani. Kun tälle harrastukselle ei kerran näy loppua, voi kerrankin panostaa laatuun ja kestävyyteen. B Vertigon Annie-saappaat ovat jalkaterääni hieman liian kapeat ja ylhäältä korkeat, mutta parhaat jotka löysin ja käytössä varmasti muotoutuvat. Samalla matkalla tuhlasin Roecklin hanskoihin ja valkoisiin kisapinteleihin, jos saisin itsestäni kuorittua esiin oikean koulutuuppaajan. Kadunko ostoksiani? Saappaita en koskaan, mutta muiden hyödyllisyys tulee esille käyttökertojen määrässä.

Stockmannin lahjakortteja kertyy aina joulun jälkeen jonkin verran. Kerrankin kun kyseisessä liikkeessä vierailin niin sain niitä kerrankin myös käytettyä! Huivi "hullareilta", käytössä käytännössä joka ikinen päivä.

Lakkiaiset ovat edessä eikä niitä äitini mukaan voi ohittaa olankohautuksella, joten raahauduimme perjantaina kaupoille. Korttitarvikkeet ovat huisin kalliita, mutta lopputulos miellyttää omaa silmääni. Mekoista en löytänyt vielä Sitä Oikeaa, mutta aikaa sen etsimiseen on vielä rutkasti.  Kun kerran mekkoja sovitin, ostin itselleni kirkkaanoranssin mekon siistimpiin juhliin. Vielä ei kaduta ja omatunto ei kolkuta luonnonvarojen tuhlaamisen vuoksi, mutta asiaa voidaan miettiä uudestaan kun käy ilmi, onko tuolle tosissaan käyttöä. Ihana sekin kuitenkin on <3

Pienempiäkin hankintoja on, tallitakki ja käytetty dvd-elokuva esimerkiksi. Aivan liian usein sorrun myös pieniin herkutteluhetkiin jäätelön tai suklaan parissa.


Korttitarvikkeet...


ja valmiit kortit. Työtunteja kului ehkä 7? 25 kappaletta, eli ihan liikaa vieraita...

Shoppailu on yksi niistä asioista jotka yltävät melkein inhokkilistalleni, ja joko tämän syynä tai seurauksena on ajatus ostamisena pahana asiana. Se voi olla myös avain koko ongelmaan: kun ostan välttämättömiä tuotteita, poden siitä huonoa omaatuntoa (turhaan), jolloin oikeasti turhien asioiden ostaminen jää väliin. Harkitsen ainakin isompia ostoksia mieluusti pidempään, ja tähän voi olla osasyynä myös omien rahojen käyttö ja aina rajallinen opiskelijabudjetti...

Toiset kannattavat periaatetta, että kun ostaa yhden tavaran, on laitettava yksi tai kaksi tavaraa kiertoon. Ajatus on hyvä ja sitä olenkin yrittänyt noudattaa: tälläkin hetkellä perheellämme on pöytä Vantaan Lanttilassa, itsepalvelukirpputorilla. Tavara kiertää ja rahaa tulee, molemmat yleviä tavoitteita. Tämänkertaisen kirjahyllyn ja vaatekaapin tyhjennyksen jälkeen ei onneksi jäänyt juurikaan tavaraa enää hävitettäväksi.

Olenko siis tuhlannut maapallon luonnonvaroja turhaan, itsekkäisiin tarkoituksiin? Kyllä ja ei. Aina voisi nostaa esille ajatuksen siitä, ettei mikään esine ole välttämätön eikä se tuo onnea. Entä jos koen onnellisuutta onnistuessani ratsastuksessa nuo saappaat jalassa? Tai olen onnellinen tuo mekko päälläni ystävieni seurassa? Tietenkään esineet eivät ole syy onnellisuuteen, mutta ne auttavat tuon onnellisen tilanteen syntymistä. Ehkä asia on monimutkaisempi kuin uskommekaan.



Tarina nimen takana

Blogin nimi on pitkällisen pohdinnan tulos, sillä olen itse ainakin todellinen nimifanaatikko esimerkiksi kirjojen suhteen: huono nimi voi pilata hyvänkin kirjan ja hyvä nimi voi antaa paremman mielikuvan muuten huonosta kirjasta. Kun kirjoitan tarinaa ja luon sen henkilöitä, aloitan kehittämällä hahmolle arvoisensa nimet. Nimet voivat olla yksi syy sille, että kirjan hahmoista tulee ystäviä (Vihervaaran Anna, Uuden Kuun Emilia), inspiraation lähteitä (Eragon, Klonkku) tai syvän inhon kohteita (Sauron - eikö kalskahdakin ilkeältä!). Toki näihin mielikuviin on muitakin syitä, mutta tietynlaiset kirjainyhdistelmät ja äänteet saavat aikaan tietynlaisia tunteita.  Ei ole varmastikaan vaikeaa arvata, että olen käyttänyt tuntikausia pohtien omien, tulevien lasteni nimiä. Kun blogini on yksi tämänhetkisistä lapsistani, halusin sen saavan myös arvoisensa nimen.

Alusta alkaen tiesin nimen liittyvän jollakin tavalla liikkumiseen, etsimiseen ja löytämiseen sekä mahdollisesti polkuihin ja tuntemattomiin paikkoihin. Tästä tulikin pähkinä purtavaksi. Lähdin liikkeelle ehkä väärästä suunnasta eli loin itselleni mielikuvan blogin bannerista ja sen valokuvista ennen kuin tiesin mitään ajatusta blogin suunnasta ja aiheista. Näin jälkikäteen mietittynä onneksi ensin keksimäni nimiehdotus Elämäni tie oli varattu. Sydämessäni on nimien lisäksi herkkä paikka myös intertekstuaalisille viittauksille ja toivoin kirja-aiheen näkyvän jossakin blogini ulkoasussa. Onneksi se toive toteutui!

Erilaisia vaihtoehtoja, joita mietin blogini nimeksi ja jotka olivat vapaina osoitteina.
- Tuntemattomilla teillä
- Tuntemattomat tiet
- Tutkimattomat tiet
- Kerran kesäaikaan
- Kadonnutta aikaa etsimässä
- Kaunis, rietas, onnellinen
- Minne polkumme johtaa
- Hauraita haaveita (henk.koht suosikki)
- Pala pergamenttia
- Syrjästäkatsojan tarinoita (henk.koht suosikki)
- Tie selvä on

En väitä että kaikki olisivat järjen riemuvoittoja, mutta luova tie on kivinen ja täynnä harhapolkuja!

Tällä hetkellä rakastan blogini nimeä. Se vie ajatukset tulevaisuuteen ja eräänlaiseen jatkuvaan liikkeeseen, se antaa toivoa ja juontaa juurensa myös historiaan, kun ymmärtää viittauksen Westön kuuluisaan romaaniin, jonka itse olen kyllä lukenut mutta joka ei kuitenkaan päätynyt suosikkilistoilleni.  Missä kuljen kerran on tietoinen päätös, joiden tekeminen on itselleni yleisesti ottaen kovin vaikeaa: se toteaa suunnan, jota kohti pyrkiä, ja toivottavasti antaa myös itselleni varmuuden omasta tekemisestäni.

Löytyykö nimiehdotusten joukosta suosikkia? Mitä mieltä olet nykyisestä nimestä, toimiiko?

Mikä minusta tulee isona?

Otsikon kysymys on varmasti sellainen, joka pyörii tai on ainakin joskus pyörinyt jokaisen mielessä. Kaikkein ajankohtaisin se on varmasti meille, jotka lopetamme kesän alussa koulun ja suuntaamme uusille vesille. Itse en oikeastaan voi keksiä tämän vaikeampaa kysymystä kysyttäväksi!

Itse olen suuntaamassa yliopistoon: olen päättänyt, että rahkeeni sinne riittävät ja olen myös valmis tekemään sen eteen töitä. Ongelmanani on kuitenkin aina ollut se, että olen kiinnostunut liian monesta, erilaisesta asiasta ja tämä kiinnostus suuntautuu mitä erilaisimmille aloille. Tällä hetkellä, kun yhteishaku ensi syksyn opintoihin on lähetetty, päädyin ensimmäisenä vaihtoehtonani hakemaan Helsingin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta.

En tästä koulutuksesta ole muilta kuullut tarinoita, vaan päädyin ratkaisuun oman pohdintani, opinto-ohjaajani ja netin ihmemaailman kautta. Oikeastaan se tuntui kaikkein luontevimmalta ratkaisulta, opiskella sellaista, mikä on aina ollut lähellä sydäntä. Silti mieltä kaihertaa epäilys: muut ovat varmasti paljon parempia kuin minä, osaanko oikeasti oppia asiat niin lyhyessä ajassa tarpeeksi hyvin, pärjäänkö edes vaikka pääsisinkin sisälle? Samat ongelmat ovat ehkä yleisiä alasta tai hakijasta riippumatta, enkä ole ongelmieni kanssa yksin. Uskon kuitenkin, että lujalla työllä ja tahdolla pääsee pitkälle. Ei ehkä opintoihin asti mutta niin pitkälle kuin omat mahdollisuudet yltävät.

Toinen minua kiinnostava ala on maantiede, ja sen puolella varsinkin kulttuuri- ja kehitysmaantiede. Itse miellän aineen ehkä humanistis-luonnontieteelliseksi sen yleisluontoisuuden vuoksi, kun ala kerran on niin laaja ja kattaa niin erilaisia asioita. Kolmantena vaihtoehtona hain lukemaan ympäristötieteitä, ehkä hieman ex tempore -päätöksellä, joka kuitenkin osoittautui ihan hyväksi! Ympäristöekologia kiinnostaa siinä missä maantiedekin, vaikka en biologiaan ole niin perehtynytkään.

Mutta mikä minusta sitten tulee? Tietenkin riippuu siitä, minne kouluun pääsen sisälle vai pääsenkö ollenkaan. Lisäksi sivuaineet vaikuttavat varmasti. Pienempänä olen kuulemma haaveillut urasta tutkivana journalistina, mikä ei näin monen vuoden jälkeenkään kuulosta erityisen huonolta. Kustannusala on varmasti digitalisoitumisen myötä murroksessa, mutta kirjojen kustantaminen kiinnostaa. Ehkä intoudun myös pedagogisiin opintoihin ja löydän itseni opettamasta äidinkieltä, kuka tietää. Maantieteen alalta päätyisin toivottavasti johonkin mielenkiintoiseen virastoon, kuka tietää. Ehkä löytäisin itseni Afrikasta kehittämästä sadeveden keräysjärjestelmiä.

Milloin ihminen on tarpeeksi vanha sanoakseen varmasti tietävänsä, mitä haluaa tehdä ja olla? Luultavasti ei koskaan. Iän myötä kuitenkin kokemus karttuu, jolloin voi tietää ainakin sen, mikä on väärä tie. Vanhana on kulkenut jo sivupolut ja ehkä jo löytää sen oman väylän, jota pitkin kulkea.

Oletko juuri sinä opiskelijana tai töissä kyseisillä aloilla? Kerro kokemuksiasi ja jaa mielipiteesi siitä, olenko tehnyt oikeita päätöksiä? Myös vinkkejä kirjallisuuden pääsykokeisiin otan enemmän kuin mielelläni vastaan!

Synnytystuskia

Olen Anna, tämän blogin perustaja. Hienoa ja aika jännittävää, että löysit tiesi tänne. Tervetuloa mukaan. Tässä ensimmäisessä postauksessani löydät tietoa siitä, kuinka kaikki tämä oikeastaan alkoikaan.

Olen syntynyt vuonna 1996, lukion piakkoin suorittanut ja suureen maailmaan pyrkivä nuori nainen. Ehta stadilainen, vaikkakin vähän outo sellainen. Tärkeintä minulle ovat kaikenkarvaiset eläimet ja lukeminen, näin harrastuksina.

Olen aina halunnut ilmaista itseäni jollakin tavalla, oli se sitten piirtäen, laulaen tai näytellen. Tosin on pakko myöntää, etten osaa mitään näistä järin hyvin. En usko osaavani kirjoittaa niin hyvin kuin haluaisin, mutta toivon tämän uuden projektini auttavan asiaa hieman. Se, pidätkö kirjoitustavastani, on oma päätöksesi. Blogin perustin 9.4 väyläksi ilmaista itseäni uudella tavalla. En aio kirjoittaa arjestani, sillä haluan pitää osan elämääni itselläni. En toisaalta myöskään usko, että juuri sinä, hyvä lukijani, innostuisit lukemaan postauksia vaatteistani tai siitä, kuinka tänään on hirveä bad hair day. Se ei ole minun juttuni.

Mistä tässä blogissa sitten kirjoitetaan? Kirjoista ja lukemisesta enimmäkseen, uskoisin. Lisäksi elämääni kuuluvat oleellisesti nelijalkaiset kaviolliset ystäväni, jotka esittelen "Elämäni eläimet" -osiossa. Haluaisinkin teiltä (mahdollisilta) lukijoiltani kommenttia siitä, mahtuvatko nämä kaksi asiaa samaan blogiin, onko täällä tilaa koko elämälleni? Näiden pääteemojen lisäksi postauksia ilmaantuu varmasti kaikista niistä aiheista, jotka koen tärkeiksi jakaa kanssanne. Tässäkin asiassa toivon teiltä aktiivisuutta, sillä on vaikea muokata omaa tekemistään, jos ei tiedä, mihin suuntaan muutoksen pitäisi tapahtua.

Yritän panostaa blogissani laatuun enemmän kuin määrään, joten voi olla, että kiireisimpinä aikoina postauksia on harvemmin. Yritän kuitenkin parhaani sen suhteen, että ne lukijat, jotka pysyvät ajatuksenjuoksussani mukana, saisivat ajallaan taas nauttia niistä hienoista ideoista, jotka pulpahtavat päästäni mitä kummallisimmissa yhteyksissä ja aivan vääriin vuorokaudenaikoihin.

Eniten blogihankkeessani mietityttää se, kuinka voinkaan pitää omia ajatuksiani merkityksellisempinä kuin jonkun toisen. Mikä oikeus minulla on ilmaista mielipiteeni? Mihin suuntaan blogi lopulta kääntyykään? Onneksi näihin kysymyksiin ei tarvitse löytää vastausta, ainakaan vielä. Haluan pitää tämän kanavana, jonne voin purkaa niitä ajatuksia, jotka pyörivät mielessäni. Ne eivät aina ole valmiiksi jäsentyneet tai selkeät, joten pahoittelen sitä jo etukäteen. Mutta kenen ajatukset oikeastaan olisivatkaan valmiiksi pureskeltuja, kun ne tarjoillaan muille? Muita blogissa sivuttavia aiheita voivat olla esimerkiksi omaa sydäntäni lähellä olevat ympäristöasiat, käsityöt ja partiotoiminta.

Lisää minusta voit (piakkoin) lukea yläpalkin "Minusta itsestäni"-palkista. Tervetuloa mukaan Matkalle!

Tie vain jatkuu jatkumistaan

ovelta mistä sen alkavan näin.

Nyt se on kaukana edessäpäin,

jos voin, sitä joudun seuraamaan

jaloin uupunein vaeltaen

kunnes se taas tien suuremman kohtaa

paikassa johon moni polku johtaa.

Mihin sitten? Tiedä en.

(J.R.R Tolkien: Sormuksen ritarit)

PS. Olisi mukavaa kuulla siitä, kuinka eksyit tänne. Kommentoi alle, jos uskallat!