Pentukuumetta

Olen jo pitkään haaveillut omasta koirasta, ja viimeisen vuoden olen tosissani alkanut sitä pohtimaan, josko oman karvaturrin saisi viereen. Elämän realiteetit on kuitenkin (valitettavasti) otettava huomioon, joudun odottamaan siihen asti, että olen muuttanut pois kotoa omaan kotiin. Samoin ajanpuute saattaa juuri nyt nousta ongelmaksi, sillä jos opiskelee, tekee töitä ja harrastaa samanaikaisesti, ei aikaa jää tarpeeksi koiralle. Kun sen kerran ottaa, on aikaakin oltava sen hoitamiseen kunnollisesti. Samalla ehtii kartuttamaan myös kokemusta ja luettavaa kirjallisuutta entisestään...

Koira ei saa olla liian pieni vaan tarpeeksi iso, niin ettei se jää jalkoihin. Koiran pitää olla koiran kokoinen. Sen turkki ei saa olla liian pitkä, kuuma tai takkuuntuva. Liian vilkas koira aiheuttaa hermosärkyä ja liian laiska tai vetelä ei jaksa innostaa. Saa kiintyä yhteen ihmiseen mutta ei saa olla epäluuloinen tai välinpitämätön muillekaan. Kerrostalossa viihtyvä koira ei saa olla kovin meluisa tai valtavan energinen tuholainen. Vaativa asiakas, siis. Olen rajannut vaihtoehdot seuraaviin: lyhytkarvainen collie, novascotiannoutaja, portugalinvesikoira ja lapinporokoira. Näissä kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Yhden lyhytkarvaisen collien tunnen, ja se yksilö on kyllä todella mukava koira ja uskon sen olevan myös rodulleen tyypillinen yksilö. Harrastusmahdollisuuksia on collieiden kanssa tietääkseni hyvin paljon erilaisia. Novascotiannoutajia kutsutaan usein sairaiksi pienen perinnöllisen vaihtelun vuoksi, mutta omaan silmään kuitenkin mukavannäköinen koira. Tietenkin terveys edellä, koiran pitämisestä menee ilo jos koira on sairas eikä pysty elämään täysipainoisesti. Erilaisia vesikoiria tiedän muutamankin ja ovat kyllä vakuuttaneet, turkki on vain huvittavan näköinen. Toisaalta jokin näisää on, joka ei nappaa. Olisiko luonne tai ei-niin vilkas luonne? Lapinporokoira on listan hännänhuippuna, ja mietityttää luonteensa vuoksi. Kaupungissa paimenvietti ei ole suotavaa, mutta toki näissäkin on erilaisia linjoja ja suuntauksia. Luonne voi olla tietääkseni hieman dominoiva, mikä ei tietenkään ensimmäistä omaa koiraa hankkivalle ole hyvä juttu.



Pahoittelen, omia kuvia aiheesta ei ole! Kuva: http://www.tunturisusi.com/koiralinkit/collielyhyt.html

Kuva: http://www.kskk.net/vuodenkoirat/vuodenkoirat2009.htm

Perheellämme oli monta vuotta sitten pieni sekarotuinen (maltan)koira, silloisen äitipuoleni mukanaan tuoma valkoinen otus. Suloinen kyllä, mutta ei oma. Periaatteessa siis tiedän mitä koiran pitäminen pitää sisällään. Kirjallisuutta on enemmän kuin tarpeeksi ja sitä on tullut myös luettua. Eihän se tietenkään ole sama asia kuin käytännön kokemus, mutta auttaa eteenpäin.

Koiran kanssa mahdollisia harrastuksia on tietenkin useita ja ne omimmat riippuvat varmasti koiran luonteesta ja rodusta. Erilaiset tottelevaisuusjutut olisi ihan ykkösjuttu, ja agility kuulostaa tosi hauskalta, vähän kuin esteratsastukselta. Tällaisia ehtii tietenkin ajattelemaan sitten myöhemmin, mutta haaveilulle ei mahda mitään... Tietenkin on opiskelijana ajateltava rahaakin, sillä ainakaan rotukoiraa ei hankita ihan tuosta vain. Uskon kuitenkin, että kun motivaatiota löytyy, löytyy myös säästöistä palanen unelmien toteuttamiseen.

Millainen koira minulle sopisi?

Tarina nimen takana

Blogin nimi on pitkällisen pohdinnan tulos, sillä olen itse ainakin todellinen nimifanaatikko esimerkiksi kirjojen suhteen: huono nimi voi pilata hyvänkin kirjan ja hyvä nimi voi antaa paremman mielikuvan muuten huonosta kirjasta. Kun kirjoitan tarinaa ja luon sen henkilöitä, aloitan kehittämällä hahmolle arvoisensa nimet. Nimet voivat olla yksi syy sille, että kirjan hahmoista tulee ystäviä (Vihervaaran Anna, Uuden Kuun Emilia), inspiraation lähteitä (Eragon, Klonkku) tai syvän inhon kohteita (Sauron - eikö kalskahdakin ilkeältä!). Toki näihin mielikuviin on muitakin syitä, mutta tietynlaiset kirjainyhdistelmät ja äänteet saavat aikaan tietynlaisia tunteita.  Ei ole varmastikaan vaikeaa arvata, että olen käyttänyt tuntikausia pohtien omien, tulevien lasteni nimiä. Kun blogini on yksi tämänhetkisistä lapsistani, halusin sen saavan myös arvoisensa nimen.

Alusta alkaen tiesin nimen liittyvän jollakin tavalla liikkumiseen, etsimiseen ja löytämiseen sekä mahdollisesti polkuihin ja tuntemattomiin paikkoihin. Tästä tulikin pähkinä purtavaksi. Lähdin liikkeelle ehkä väärästä suunnasta eli loin itselleni mielikuvan blogin bannerista ja sen valokuvista ennen kuin tiesin mitään ajatusta blogin suunnasta ja aiheista. Näin jälkikäteen mietittynä onneksi ensin keksimäni nimiehdotus Elämäni tie oli varattu. Sydämessäni on nimien lisäksi herkkä paikka myös intertekstuaalisille viittauksille ja toivoin kirja-aiheen näkyvän jossakin blogini ulkoasussa. Onneksi se toive toteutui!

Erilaisia vaihtoehtoja, joita mietin blogini nimeksi ja jotka olivat vapaina osoitteina.
- Tuntemattomilla teillä
- Tuntemattomat tiet
- Tutkimattomat tiet
- Kerran kesäaikaan
- Kadonnutta aikaa etsimässä
- Kaunis, rietas, onnellinen
- Minne polkumme johtaa
- Hauraita haaveita (henk.koht suosikki)
- Pala pergamenttia
- Syrjästäkatsojan tarinoita (henk.koht suosikki)
- Tie selvä on

En väitä että kaikki olisivat järjen riemuvoittoja, mutta luova tie on kivinen ja täynnä harhapolkuja!

Tällä hetkellä rakastan blogini nimeä. Se vie ajatukset tulevaisuuteen ja eräänlaiseen jatkuvaan liikkeeseen, se antaa toivoa ja juontaa juurensa myös historiaan, kun ymmärtää viittauksen Westön kuuluisaan romaaniin, jonka itse olen kyllä lukenut mutta joka ei kuitenkaan päätynyt suosikkilistoilleni.  Missä kuljen kerran on tietoinen päätös, joiden tekeminen on itselleni yleisesti ottaen kovin vaikeaa: se toteaa suunnan, jota kohti pyrkiä, ja toivottavasti antaa myös itselleni varmuuden omasta tekemisestäni.

Löytyykö nimiehdotusten joukosta suosikkia? Mitä mieltä olet nykyisestä nimestä, toimiiko?