Vapaudenkaipuudesta ja rakkaudesta

Catherine Gaskin

Muuttohaukka

1973
Otava

Joskus kirjat voivat yllättää: tämän opuksen löysin jokunen vuosi sitten kirjaston saa ottaa -hyllyltä, ja se tarttui mukaan. Olen yleensä hieman skeptinen sellaisten kirjojen suhteen, joista en tiedä mitään, ja tästä kirjasta en ollut ikinä kuullutkaan. Päätin kuitenkin ottaa riskin, ja se kannatti - omalla tavallaan.

Kirja kertoo tarinan Kirstystä, joka palaa Kiinasta takaisin Englantiin tutkimaan sukujuuriaan ja selvittämään hämäriä seikkoja, jotka liittyvät mahdollisesti hänen veljensä kuolemaan. Cluainissa hänen isoisänsä ottaa hänet hieman tympeästi vastaan, eikä vaikuta kovin ilahtuneelta naispuolisen sukulaisensa ilmaantumisesta. Cluainin elämä nivoutuu yhteen läheisen Ballochtorran kartanon ja sen ihmisten kanssa, ja vähitellen Kirsty kotiutuu tähän karuun skotlantilaiseen ympäristöön. Tilalla asuva Callum saa tytössä aikaan erikoisia vilunväristyksiä, ja kielletyt tunteet heräävät.

Jokaiseen kirjaan tulisi tarttua ennakkoluulottomasti, antamalla sille mahdollisuuden, ja minä annoin mahdollisuuden tälle kirjalle. Olin kuitenkin lievästi pettynyt, sillä vaikka tarina itsessään oli hyvä ja muistutti jonkin verran Jane Austenia, jäi tästä kirjasta uupumaan se kaikkein terävin kärki, mikä olisi viimeistellyt sen. Tapahtumia ei selitetty mielestäni kunnolla, eikä hahmot oikein avautuneet lukijalle. Motiivit jäivät välillä hieman epäselviksi, eikä kirjan lopussakaan selvinnyt kunnolla kaikkia seikkoja, jotka ilmenivät tarinan kulkiessa. Se oli hyvin ennalta-arvattava, ja itse ainakin paljon lukeneena pystyin puolet kirjasta luettuani sanomaan, mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan.

Kirjan kieli ei ollut kovin yllätyksellistä mutta se sopi toisaalta hyvin skotlantilaiseen yksinkertaisuuteen ja koristeettomuuteen. Koko kirja itsessään oli rauhallisesti etenevä kuvaus tapahtumista, jotka veivät lopulliseen pisteeseen.

Hahmoista suosikkini oli kirjan alussa Morag, nuori palvelustyttö, joka toi Cluainin taloon eloa ja sai myös Kirstyn tuntemaan olonsa kotoisammaksi. Myös Ballochtorran kartanon valtias Gavin Campbell sai aikaan säälintunteita hänen pyrkiessä kohti yksinkertaista elämää ilman koreilua ja avaruutta suuressa talossa. On aina hyvin surullista kun kirjojen henkilöt huomaavat elävänsä elämää, jota eivät alkuunkaan tahtoneet. Muuttohaukassa kaikki haluavat levittää siipensä ja lentää: Kirsty, Callum, Gavin. Jokaisella heillä on kuitenkin omat velvollisuutensa ja rajoitteensa, jotka estävät heitä toteuttamasta itseään ja olemaan oman itsensä herroja. Joskus olemme sidottuja ilman näkyviä kahleita.

Pidin tämän kirjan lukemisesta, mutta en itse kirjan tarinasta: se oli hieman epäonnistunut yritys saavuttaa sitä samaa hohtoa, joka kehystää 1800-luvulla kirjoitettuja romanttisia naistenkirjoja, joita Muuttohaukkakin muistuttaa. Toisaalta Cluainin maailma jää mieleen ja jättää oman jälkensä. Jollain tavalla jää kaipaamaan sitä maailmaa minkä jättää jälkeensä, kun kääntää kirjan viimeisen sivun.

Olin miltei liian väsynyt kyetäkseni ajattelemaan, ja liian väsynyt asettuakseni levolle. Menin puutarhan puoleisen ikkunan luokse ja vedin verhon syrjään. Ruokasalin ikkunasta näkyi himmeä kynttilän tuike. Isoisä oli siis yhä siellä. Tänä iltana minulla ehkä olisi ainoa tilaisuuteni... tämä lohduton väsymys ehkä antaisi minulle rohkeutta kysyä häneltä sitä, mikä minun oli saatava tietää. Vedin verhon ikkunan eteen ja palasin matka-arkun ääreen. Sormeni tarttuivat hetkeksi laatikkoon, jossa oli torvelle kääritty pergamenttiliuska ja eräitä muita Williamin tavaroita jotka oli lähetetty minulle - hänen papereitaan, piirtäjän välineet kotelossaan, hopeinen kello, kauluksennappi. Ei juuri muuta. William oli yhä ollut köyhä. Irrotin sormeni laatikosta. Olkoon, toistaiseksi. Eiväthän kirjoitusmerkit sanoisi yhtään mitään Angus Macdonaldille. Ensiksi minun oli saatava kuulla hänen selontekonsa Williamin kuolemasta.

Hevoskuulumisia

Tätä kautta on ehtinyt kulumaan vain muutaman viikon verran, ja olen ratsastanut toistaiseksi vain muutaman tunnin. Koulukisatkin ehtivät olla jo! Haluaisin kirjoittaa blogiin syvällisemmin omasta ratsastuksestani, jotta osaisin analysoida sitä itsekin paremmin. Siispä tarvitaan tavoitteita.

Tavoitteet kevätkaudelle 2016

 Kouluratsastus

Haluan oppia ratsastamaan yleisesti siistimpiä ratoja ja oikeasti keskittyä omaan ratsastukseeni paremmin. Ongelmana minulla on ollut erityisesti oman istuntani kanssa, joten se on pääasiallinen tavoitteeni. Parempi istunta korjaa monia muita virheitä ihan huomaamatta. Kouluradoilla ongelmana ovat yleensä olleet siirtymiset sekä keskiaskellajit, joten niitä yritän petrata. Tänä keväänä yritän parantaa yhteistyötäni kisahevoseni Aunen kanssa heB-tasolla, jotta saamme kohotettua nykyisen 60%-tason lähemmäs 65%:ia.

Istunta
Jään helposti löysäksi keskivartalosta ja ratsastan liikaa kädellä ja jalalla, joten yritän opetella pitämään keskivartalon paketin kasassa ja pysymään suorana. Siirtymisissä varsinkin heilahdan helposti eteen. Lähden helposti tuuppaamaan hevosta lantiolla eteenpäin kun haluaisin oikeasti käyttää pohjetta, joten opettelen pitämään lantioni hyvässä asennossa ja hiljaa. Harjoitusravissa opettelen rentouttamaan pakarat ja myötäilemään liikettä sekä laskemaan jalan rennosti alas jalustimeen. Helpommin sanottu kuin tehty!

Tuntuma
Ohjat valuvat kädessäni helposti liian pitkiksi ja unohdan liian usein ulko-ohjan tuen, joten tätä lähden myös kisoissa parantamaan. Hevonen ei voi tukeutua ohjaan, jos en itse anna siihen mahdollisuutta. Toisaalta kovasuisilla hevosilla jään usein pitämään liikaa vastaan ja käteni muuttuu kovaksi, joten opettelen myös myötäämään tarvittaessa.

Eteenpäinpyrkimys ja tempo
Koulutuomarien papereista saan liian usein lukea puutteellisesta eteenpäinpyrkimyksestä, mikä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että jarrutan hevosta omalla istunnallani. Kun saan istuntani korjattua, paranee toivon mukaan myös hevosen liikkuminen vapaammaksi.

Esteratsastus

Estekisoissa ongelmani johtuvat usein puutteellisesta tasapainosta esteellä, jonka vuoksi horjahdan enkä saa itseäni koottua tarpeeksi nopeasti ennen seuraavaa estettä. Kyyristän selkääni usein hypyissä enkä saa lonkkaani taivutettua oikeasta kohdasta, jolloin istuntani on hieman epävakaa. Käteni on myös esteillä ainakin Geran ja Antin kanssa ollut liian kova, jolloin jäämme molemmat vain vetämään vastaan enkä saa pitkää laukkaa juuri lyhennettyä. Kaarteissa unohdan puolipidätteet ja rytmi kärsii. Viime kaudella hyppäsimme kisoissa Geran kanssa 70-80 ja 80-90-luokkia, ja tällä kaudella jatkamme samasta pisteestä eteenpäin. Korkeus ei nouse mutta hiomme yhteistyötä ja istuntaani paremmaksi niin, että radoista tulee entistä siistimpiä. Pyrin lyhentämään laukkaa entistä enemmän ja tehostan apujenkäyttöäni, jolloin hyppääminen on meille molemmille miellyttävämpää. Tunneille olen saanut yllättävän usein Antin, ja edellinen estetuntimme yhdessä oli yllättävän hyvä, joten ehkä voisin kokeilla hypätä sen kanssa enemmänkin.

Istunta
Opettelen tunneilla paremman perusistunnan jotta pysyn paremmassa tasapainossa. Kuuntelen opettajieni antamia ohjeita ja kehitän istuntaa sen mukaan. Ongelmana on ollut lähinnä se, että edellinen esteopettajani keskittyi lähinnä hevoseen ja jätti istunnan toissijaiseksi (myös kouluratsastuksessa), jolloin olen saanut kehitettyä itselleni aivan turhaan vääriä toimintamalleja, joista on vaikeaa päästä eroon.

Tuntuma
Haluan tehokkaan käden, joka ei ole kova. Opettelen varsinkin jäykkien estehevosteni kanssa rentouttamaan käteni tarvittaessa enkä jää vetämään niitä turhan takia. Opettelen ratsastamaan paremmin jalalla.

Valitettavasti ratsastuskoulussa emme juuri saa vaikuttaa ratoihin, joita ratsastamme, mutta haluaisin enemmän sarjojen hyppäämistä ja suhteutettuja linjoja, jotta saisin harjoiteltua vaikuttamista paremmin.



Korkkasimme Aunen kanssa kisakauden he B:0:lla, ja keräsimme yhteensä 61,800 prosenttia. Olen rataamme suhteellisen tyytyväinen, vaikka prosentit eivät päätä huimaakaan. Siitä huolimatta hevonen tuntui hyvältä ja yhteistyöhaluiselta, mikä ei varsinkaan tämän hevosen kanssa ole radalla mikään itsestäänselvyys. Onnistuin tekemää hyvät tiet ja istuin ehkä paremmin kuin viime kauden alussa. Onnistuimme saamaan keskikäynnistä 7.5! Suunta tästä on suoraan ylöspäin.

Elonmerkki!

On kulunut pitkä aika siitä, kun olen viimeksi mitään kirjoittanut. Päätin kuitenkin etten ota paineita tämän projektin suhteen, sillä tällä ei ole merkitystä onnellisuuteeni tai mihinkään muuhunkaan. Alun perinkin perustin tämän ehkä vain jakaakseni itselleni ja ystävilleni ajatuksiani. Päivitin blogin ulkoasua paremmaksi ja väsäsin yksinkertaisen bannerin. Kuva on peräisin yläasteajoiltani, kun teimme medialuokalla ystävieni kanssa projektina valokuvanäyttelyn ja otin sitä varten kuvia. Tällä hetkellä olen väreihin ja muuhun ulkoasuun kohtuullisen tyytyväinen, mutta banneri on liian iso ja yritän löytää sen korjaamiseksi oikeita nappuloita...


Mitä näiden muutaman kuukauden aikana on sitten tapahtunut? Aloitin opiskelun Helsingin yliopistolla maantieteen laitoksella. Toistaiseksi lähes kaikkien kurssien nimeen on liittynyt joko sana "johdatus" tai "perusteet", eli olemme aloittaneet luonnollisesti perusasioista. Opiskelu on osoittautunut ihan mukavaksi, mutta vaativammaksi kuin olisin osannut alun perin kuvitella. Itsenäisesti tehtäviä suorituksia on hyvin paljon ja kaikesta on oltava itse vastuussa. Päädyin lopulta kesällä hyväksymään toisesta hakuvaihtoehdosta saamani maantieteen opiskelijapaikan, kun saavutin ensimmäisen vaihtoehtoni, kirjallisuuden pääsykokeissa ainoastaan yhdeksännen varasijan. Perfektionistille on ollut vaikeaa hyväksyä se, että on ollut jossain asiassa niin huono että sitä ei ole saavuttanut, niin kuin olisi halunnut. Lohduttaudun sillä että humanistit eivät työllisty.


Hevoskuulumisista kerron enemmän seuraavassa postauksessa, mutta sen voin mainita, että olen viettänyt tavallista vähemmän aikaa tallilla tänä talvena. Autoin järjestämään joulukuussa perinteisen Lucia-juhlan, niin kuin olin luvannut, mutta vakiotuntiani lukuun ottamatta olen sen jälkeen ollut tallilla hyvin vähän. Onneksi kansalliset koulukisat lähestyvät niin, että saan siitä myös enemmän intoa ja syytä tehdä jotain myös ratsastuskoulumme eteen. Todennäköisesti tulevaisuudessa palaan blogin puolelle pääasiassa kertomaan ratsastustunneistani ja ajatuksista, joita tehtävät herättävät. Kuvamateriaalia saan hyvin harvoin, pääasiassa kisoista.


Partiossa olen tehnyt jonkin verran enemmän kuin keväällä ja syksyllä. Sain interrailimme aikana ystävältäni intoa lähteä pj- eli partionjohtajan peruskurssille, jossa olinkin joululoman loppupuolella. Kylmä oli, mutta muuten tosi hauskaa! Pj-kurssi antaa johtajalle lisää aineksia omaan johtamiseen ja auttaa ymmärtämään paremmin partiota järjestönä sekä itseään ihmisenä. Eräänlaisena lopputyönä tehdään johtamisharjoitus, ja itse sain lippukunnaltani projektiksi sudenpentujen ja seikkailijoiden kesäleirin, jonka parissa olen työskennellyt nyt koulun ohessa. Valitsimme tiimini kanssa teemaksi Kalevalan ja voin luvata, että leiristä tulee ihan huippu!


Nyt kun aikaa on tallijuttujen vuoksi jäänyt enemmän, olen ehtinyt myös lukemaan jonkin verran enemmän kuin aiemmin. Lopuksi muutamia kirjoja, joika olen viime aikoina lukenut.


Ja vuoret kaikuivat - Khaled Hosseini
Ei niin vaikuttava kuin olisin odottanut, sekava ja epäyhtenäinen kokoelma tarinoita ihmisistä.


Älä rakasta minua vielä - Charles Dickens
Lyhyt ja tunnelmaan keskittyvä romaani, symbolinen. Erikoinen kirja, hyvin kaunis.


Lumi - Orhan Pamuk
Nobel-voittaja. Syvällinen ja lievästi kuivakka tarina islamista ja sen ristiriidoista pikkukaupungissa. Yksinäisen runoilijan pelko rakkaudesta ja onnesta. Omalla tavallaan ihan hieno.


Layla - Jari Tervo
Vähän irtonainen tarina tärkeistä aiheista, hieman tekotaiteellinen. En pitänyt kovinkaan paljon kirjailijan tyylistä.


Marsipaanisotilas - Ulla-Lena Lundberg
Historiallisesti uskottava ja viihdyttävä sotaromaani. Erittäin hieno, kauniisti kirjoitettu.


Neljäntienristeys - Tommi Kinnunen
Hyvin suomalaisuutta kuvaava, sukusaagamainen teos joka valotti hyvin sitä, miksi ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan niin kuin käyttäytyvät.


Anna minun rakastaa enemmän - Juha Itkonen
Kaunis, melankolinen tarina tähteydestä ja rakkaudesta. Alkuun hieman pitkästyttävä, mutta hieno loppu.


Nummisuutarit - Aleksis Kivi
Kansallisteatterin innoittama päätin tarttua tähänkin klassikkoon. En pitänyt näyttämösovituksesta, mutta tämä alkuperäinen teos on sitä parempi. Vanhahtava kieli on haastavaa mutta viihdyttävää luettavaa, loppu on hieman liiankin onnellinen.


Tuulen varjo, Taivasten vanki, Enkelipeli - Carlos Ruiz Zafón
Kolme hienoa kirjaa osittain samoista henkilöistä. Ensimmäisestä pidin, Enkelipeli oli paljon synkempi ja loppu oli hyvin kummallinen, kun taas Taivasten vanki nivoi nämä kaksi muuta tiiviimmin toisiinsa eikä siksi itse päässyt oikein kantamaan itseään. Rakastuin kirjailijan kieleen ja hyvin luotuihin henkilöhahmoihin sekä kirjan ajatukseen.


Kissani Jugoslavia - Pajtim Statovci
Erikoinen ja moderni tarina homomiehestä ja hänen äidistään sekä heidän elämästään maahanmuuttajana karussa Suomessa. Poliittisesti värittynyt kannanotto, avoin ja mielenkiintoinen loppu.


Vanhan kartanon Pat - L.M. Montgomery
Perinteistä tyttöromaaniromantiikkaa. Patille lämpeni hitaasti mutta lopulta se veikin mennessään. Filosofisin ja aidoin niistä Montgomeryn kirjoista, joita olen lukenut.