Vapaudenkaipuudesta ja rakkaudesta

Catherine Gaskin

Muuttohaukka

1973
Otava

Joskus kirjat voivat yllättää: tämän opuksen löysin jokunen vuosi sitten kirjaston saa ottaa -hyllyltä, ja se tarttui mukaan. Olen yleensä hieman skeptinen sellaisten kirjojen suhteen, joista en tiedä mitään, ja tästä kirjasta en ollut ikinä kuullutkaan. Päätin kuitenkin ottaa riskin, ja se kannatti - omalla tavallaan.

Kirja kertoo tarinan Kirstystä, joka palaa Kiinasta takaisin Englantiin tutkimaan sukujuuriaan ja selvittämään hämäriä seikkoja, jotka liittyvät mahdollisesti hänen veljensä kuolemaan. Cluainissa hänen isoisänsä ottaa hänet hieman tympeästi vastaan, eikä vaikuta kovin ilahtuneelta naispuolisen sukulaisensa ilmaantumisesta. Cluainin elämä nivoutuu yhteen läheisen Ballochtorran kartanon ja sen ihmisten kanssa, ja vähitellen Kirsty kotiutuu tähän karuun skotlantilaiseen ympäristöön. Tilalla asuva Callum saa tytössä aikaan erikoisia vilunväristyksiä, ja kielletyt tunteet heräävät.

Jokaiseen kirjaan tulisi tarttua ennakkoluulottomasti, antamalla sille mahdollisuuden, ja minä annoin mahdollisuuden tälle kirjalle. Olin kuitenkin lievästi pettynyt, sillä vaikka tarina itsessään oli hyvä ja muistutti jonkin verran Jane Austenia, jäi tästä kirjasta uupumaan se kaikkein terävin kärki, mikä olisi viimeistellyt sen. Tapahtumia ei selitetty mielestäni kunnolla, eikä hahmot oikein avautuneet lukijalle. Motiivit jäivät välillä hieman epäselviksi, eikä kirjan lopussakaan selvinnyt kunnolla kaikkia seikkoja, jotka ilmenivät tarinan kulkiessa. Se oli hyvin ennalta-arvattava, ja itse ainakin paljon lukeneena pystyin puolet kirjasta luettuani sanomaan, mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan.

Kirjan kieli ei ollut kovin yllätyksellistä mutta se sopi toisaalta hyvin skotlantilaiseen yksinkertaisuuteen ja koristeettomuuteen. Koko kirja itsessään oli rauhallisesti etenevä kuvaus tapahtumista, jotka veivät lopulliseen pisteeseen.

Hahmoista suosikkini oli kirjan alussa Morag, nuori palvelustyttö, joka toi Cluainin taloon eloa ja sai myös Kirstyn tuntemaan olonsa kotoisammaksi. Myös Ballochtorran kartanon valtias Gavin Campbell sai aikaan säälintunteita hänen pyrkiessä kohti yksinkertaista elämää ilman koreilua ja avaruutta suuressa talossa. On aina hyvin surullista kun kirjojen henkilöt huomaavat elävänsä elämää, jota eivät alkuunkaan tahtoneet. Muuttohaukassa kaikki haluavat levittää siipensä ja lentää: Kirsty, Callum, Gavin. Jokaisella heillä on kuitenkin omat velvollisuutensa ja rajoitteensa, jotka estävät heitä toteuttamasta itseään ja olemaan oman itsensä herroja. Joskus olemme sidottuja ilman näkyviä kahleita.

Pidin tämän kirjan lukemisesta, mutta en itse kirjan tarinasta: se oli hieman epäonnistunut yritys saavuttaa sitä samaa hohtoa, joka kehystää 1800-luvulla kirjoitettuja romanttisia naistenkirjoja, joita Muuttohaukkakin muistuttaa. Toisaalta Cluainin maailma jää mieleen ja jättää oman jälkensä. Jollain tavalla jää kaipaamaan sitä maailmaa minkä jättää jälkeensä, kun kääntää kirjan viimeisen sivun.

Olin miltei liian väsynyt kyetäkseni ajattelemaan, ja liian väsynyt asettuakseni levolle. Menin puutarhan puoleisen ikkunan luokse ja vedin verhon syrjään. Ruokasalin ikkunasta näkyi himmeä kynttilän tuike. Isoisä oli siis yhä siellä. Tänä iltana minulla ehkä olisi ainoa tilaisuuteni... tämä lohduton väsymys ehkä antaisi minulle rohkeutta kysyä häneltä sitä, mikä minun oli saatava tietää. Vedin verhon ikkunan eteen ja palasin matka-arkun ääreen. Sormeni tarttuivat hetkeksi laatikkoon, jossa oli torvelle kääritty pergamenttiliuska ja eräitä muita Williamin tavaroita jotka oli lähetetty minulle - hänen papereitaan, piirtäjän välineet kotelossaan, hopeinen kello, kauluksennappi. Ei juuri muuta. William oli yhä ollut köyhä. Irrotin sormeni laatikosta. Olkoon, toistaiseksi. Eiväthän kirjoitusmerkit sanoisi yhtään mitään Angus Macdonaldille. Ensiksi minun oli saatava kuulla hänen selontekonsa Williamin kuolemasta.

Hevoskuulumisia

Tätä kautta on ehtinyt kulumaan vain muutaman viikon verran, ja olen ratsastanut toistaiseksi vain muutaman tunnin. Koulukisatkin ehtivät olla jo! Haluaisin kirjoittaa blogiin syvällisemmin omasta ratsastuksestani, jotta osaisin analysoida sitä itsekin paremmin. Siispä tarvitaan tavoitteita.

Tavoitteet kevätkaudelle 2016

 Kouluratsastus

Haluan oppia ratsastamaan yleisesti siistimpiä ratoja ja oikeasti keskittyä omaan ratsastukseeni paremmin. Ongelmana minulla on ollut erityisesti oman istuntani kanssa, joten se on pääasiallinen tavoitteeni. Parempi istunta korjaa monia muita virheitä ihan huomaamatta. Kouluradoilla ongelmana ovat yleensä olleet siirtymiset sekä keskiaskellajit, joten niitä yritän petrata. Tänä keväänä yritän parantaa yhteistyötäni kisahevoseni Aunen kanssa heB-tasolla, jotta saamme kohotettua nykyisen 60%-tason lähemmäs 65%:ia.

Istunta
Jään helposti löysäksi keskivartalosta ja ratsastan liikaa kädellä ja jalalla, joten yritän opetella pitämään keskivartalon paketin kasassa ja pysymään suorana. Siirtymisissä varsinkin heilahdan helposti eteen. Lähden helposti tuuppaamaan hevosta lantiolla eteenpäin kun haluaisin oikeasti käyttää pohjetta, joten opettelen pitämään lantioni hyvässä asennossa ja hiljaa. Harjoitusravissa opettelen rentouttamaan pakarat ja myötäilemään liikettä sekä laskemaan jalan rennosti alas jalustimeen. Helpommin sanottu kuin tehty!

Tuntuma
Ohjat valuvat kädessäni helposti liian pitkiksi ja unohdan liian usein ulko-ohjan tuen, joten tätä lähden myös kisoissa parantamaan. Hevonen ei voi tukeutua ohjaan, jos en itse anna siihen mahdollisuutta. Toisaalta kovasuisilla hevosilla jään usein pitämään liikaa vastaan ja käteni muuttuu kovaksi, joten opettelen myös myötäämään tarvittaessa.

Eteenpäinpyrkimys ja tempo
Koulutuomarien papereista saan liian usein lukea puutteellisesta eteenpäinpyrkimyksestä, mikä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että jarrutan hevosta omalla istunnallani. Kun saan istuntani korjattua, paranee toivon mukaan myös hevosen liikkuminen vapaammaksi.

Esteratsastus

Estekisoissa ongelmani johtuvat usein puutteellisesta tasapainosta esteellä, jonka vuoksi horjahdan enkä saa itseäni koottua tarpeeksi nopeasti ennen seuraavaa estettä. Kyyristän selkääni usein hypyissä enkä saa lonkkaani taivutettua oikeasta kohdasta, jolloin istuntani on hieman epävakaa. Käteni on myös esteillä ainakin Geran ja Antin kanssa ollut liian kova, jolloin jäämme molemmat vain vetämään vastaan enkä saa pitkää laukkaa juuri lyhennettyä. Kaarteissa unohdan puolipidätteet ja rytmi kärsii. Viime kaudella hyppäsimme kisoissa Geran kanssa 70-80 ja 80-90-luokkia, ja tällä kaudella jatkamme samasta pisteestä eteenpäin. Korkeus ei nouse mutta hiomme yhteistyötä ja istuntaani paremmaksi niin, että radoista tulee entistä siistimpiä. Pyrin lyhentämään laukkaa entistä enemmän ja tehostan apujenkäyttöäni, jolloin hyppääminen on meille molemmille miellyttävämpää. Tunneille olen saanut yllättävän usein Antin, ja edellinen estetuntimme yhdessä oli yllättävän hyvä, joten ehkä voisin kokeilla hypätä sen kanssa enemmänkin.

Istunta
Opettelen tunneilla paremman perusistunnan jotta pysyn paremmassa tasapainossa. Kuuntelen opettajieni antamia ohjeita ja kehitän istuntaa sen mukaan. Ongelmana on ollut lähinnä se, että edellinen esteopettajani keskittyi lähinnä hevoseen ja jätti istunnan toissijaiseksi (myös kouluratsastuksessa), jolloin olen saanut kehitettyä itselleni aivan turhaan vääriä toimintamalleja, joista on vaikeaa päästä eroon.

Tuntuma
Haluan tehokkaan käden, joka ei ole kova. Opettelen varsinkin jäykkien estehevosteni kanssa rentouttamaan käteni tarvittaessa enkä jää vetämään niitä turhan takia. Opettelen ratsastamaan paremmin jalalla.

Valitettavasti ratsastuskoulussa emme juuri saa vaikuttaa ratoihin, joita ratsastamme, mutta haluaisin enemmän sarjojen hyppäämistä ja suhteutettuja linjoja, jotta saisin harjoiteltua vaikuttamista paremmin.



Korkkasimme Aunen kanssa kisakauden he B:0:lla, ja keräsimme yhteensä 61,800 prosenttia. Olen rataamme suhteellisen tyytyväinen, vaikka prosentit eivät päätä huimaakaan. Siitä huolimatta hevonen tuntui hyvältä ja yhteistyöhaluiselta, mikä ei varsinkaan tämän hevosen kanssa ole radalla mikään itsestäänselvyys. Onnistuin tekemää hyvät tiet ja istuin ehkä paremmin kuin viime kauden alussa. Onnistuimme saamaan keskikäynnistä 7.5! Suunta tästä on suoraan ylöspäin.

Elonmerkki!

On kulunut pitkä aika siitä, kun olen viimeksi mitään kirjoittanut. Päätin kuitenkin etten ota paineita tämän projektin suhteen, sillä tällä ei ole merkitystä onnellisuuteeni tai mihinkään muuhunkaan. Alun perinkin perustin tämän ehkä vain jakaakseni itselleni ja ystävilleni ajatuksiani. Päivitin blogin ulkoasua paremmaksi ja väsäsin yksinkertaisen bannerin. Kuva on peräisin yläasteajoiltani, kun teimme medialuokalla ystävieni kanssa projektina valokuvanäyttelyn ja otin sitä varten kuvia. Tällä hetkellä olen väreihin ja muuhun ulkoasuun kohtuullisen tyytyväinen, mutta banneri on liian iso ja yritän löytää sen korjaamiseksi oikeita nappuloita...


Mitä näiden muutaman kuukauden aikana on sitten tapahtunut? Aloitin opiskelun Helsingin yliopistolla maantieteen laitoksella. Toistaiseksi lähes kaikkien kurssien nimeen on liittynyt joko sana "johdatus" tai "perusteet", eli olemme aloittaneet luonnollisesti perusasioista. Opiskelu on osoittautunut ihan mukavaksi, mutta vaativammaksi kuin olisin osannut alun perin kuvitella. Itsenäisesti tehtäviä suorituksia on hyvin paljon ja kaikesta on oltava itse vastuussa. Päädyin lopulta kesällä hyväksymään toisesta hakuvaihtoehdosta saamani maantieteen opiskelijapaikan, kun saavutin ensimmäisen vaihtoehtoni, kirjallisuuden pääsykokeissa ainoastaan yhdeksännen varasijan. Perfektionistille on ollut vaikeaa hyväksyä se, että on ollut jossain asiassa niin huono että sitä ei ole saavuttanut, niin kuin olisi halunnut. Lohduttaudun sillä että humanistit eivät työllisty.


Hevoskuulumisista kerron enemmän seuraavassa postauksessa, mutta sen voin mainita, että olen viettänyt tavallista vähemmän aikaa tallilla tänä talvena. Autoin järjestämään joulukuussa perinteisen Lucia-juhlan, niin kuin olin luvannut, mutta vakiotuntiani lukuun ottamatta olen sen jälkeen ollut tallilla hyvin vähän. Onneksi kansalliset koulukisat lähestyvät niin, että saan siitä myös enemmän intoa ja syytä tehdä jotain myös ratsastuskoulumme eteen. Todennäköisesti tulevaisuudessa palaan blogin puolelle pääasiassa kertomaan ratsastustunneistani ja ajatuksista, joita tehtävät herättävät. Kuvamateriaalia saan hyvin harvoin, pääasiassa kisoista.


Partiossa olen tehnyt jonkin verran enemmän kuin keväällä ja syksyllä. Sain interrailimme aikana ystävältäni intoa lähteä pj- eli partionjohtajan peruskurssille, jossa olinkin joululoman loppupuolella. Kylmä oli, mutta muuten tosi hauskaa! Pj-kurssi antaa johtajalle lisää aineksia omaan johtamiseen ja auttaa ymmärtämään paremmin partiota järjestönä sekä itseään ihmisenä. Eräänlaisena lopputyönä tehdään johtamisharjoitus, ja itse sain lippukunnaltani projektiksi sudenpentujen ja seikkailijoiden kesäleirin, jonka parissa olen työskennellyt nyt koulun ohessa. Valitsimme tiimini kanssa teemaksi Kalevalan ja voin luvata, että leiristä tulee ihan huippu!


Nyt kun aikaa on tallijuttujen vuoksi jäänyt enemmän, olen ehtinyt myös lukemaan jonkin verran enemmän kuin aiemmin. Lopuksi muutamia kirjoja, joika olen viime aikoina lukenut.


Ja vuoret kaikuivat - Khaled Hosseini
Ei niin vaikuttava kuin olisin odottanut, sekava ja epäyhtenäinen kokoelma tarinoita ihmisistä.


Älä rakasta minua vielä - Charles Dickens
Lyhyt ja tunnelmaan keskittyvä romaani, symbolinen. Erikoinen kirja, hyvin kaunis.


Lumi - Orhan Pamuk
Nobel-voittaja. Syvällinen ja lievästi kuivakka tarina islamista ja sen ristiriidoista pikkukaupungissa. Yksinäisen runoilijan pelko rakkaudesta ja onnesta. Omalla tavallaan ihan hieno.


Layla - Jari Tervo
Vähän irtonainen tarina tärkeistä aiheista, hieman tekotaiteellinen. En pitänyt kovinkaan paljon kirjailijan tyylistä.


Marsipaanisotilas - Ulla-Lena Lundberg
Historiallisesti uskottava ja viihdyttävä sotaromaani. Erittäin hieno, kauniisti kirjoitettu.


Neljäntienristeys - Tommi Kinnunen
Hyvin suomalaisuutta kuvaava, sukusaagamainen teos joka valotti hyvin sitä, miksi ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan niin kuin käyttäytyvät.


Anna minun rakastaa enemmän - Juha Itkonen
Kaunis, melankolinen tarina tähteydestä ja rakkaudesta. Alkuun hieman pitkästyttävä, mutta hieno loppu.


Nummisuutarit - Aleksis Kivi
Kansallisteatterin innoittama päätin tarttua tähänkin klassikkoon. En pitänyt näyttämösovituksesta, mutta tämä alkuperäinen teos on sitä parempi. Vanhahtava kieli on haastavaa mutta viihdyttävää luettavaa, loppu on hieman liiankin onnellinen.


Tuulen varjo, Taivasten vanki, Enkelipeli - Carlos Ruiz Zafón
Kolme hienoa kirjaa osittain samoista henkilöistä. Ensimmäisestä pidin, Enkelipeli oli paljon synkempi ja loppu oli hyvin kummallinen, kun taas Taivasten vanki nivoi nämä kaksi muuta tiiviimmin toisiinsa eikä siksi itse päässyt oikein kantamaan itseään. Rakastuin kirjailijan kieleen ja hyvin luotuihin henkilöhahmoihin sekä kirjan ajatukseen.


Kissani Jugoslavia - Pajtim Statovci
Erikoinen ja moderni tarina homomiehestä ja hänen äidistään sekä heidän elämästään maahanmuuttajana karussa Suomessa. Poliittisesti värittynyt kannanotto, avoin ja mielenkiintoinen loppu.


Vanhan kartanon Pat - L.M. Montgomery
Perinteistä tyttöromaaniromantiikkaa. Patille lämpeni hitaasti mutta lopulta se veikin mennessään. Filosofisin ja aidoin niistä Montgomeryn kirjoista, joita olen lukenut.

Pikkukaupunki-idylliä runomitassa

Edgar Lee Masters

Spoon River antologia


englanninkielinen alkuteos 1915
suomeksi 1987
Tammi

Luen harvoin runoja, mutta olen lähiaikoina yrittänyt laajentaa ja monipuolistaa lukuvalikoimaani ja siksi päätynyt tutustumaan myös runoihin sekä "must read" -klassikkoihin. Spoon River -antologia kuuluu näihin molempiin kategorioihin ja siksi tarttui mukaani myös kirjastosta.

Kokoelma koostuu kahdestasadasta runosta, jotka on otsikoitu kertojan nimellä. Useimmat ovat yhden sivun mittaisia, lyhyitä koosteita tai kohtauksia henkilön elämästä, ja kuten eläessäänkin, he korostavat erilaisia asioita omassa elämässään: rakkautta, katkeruutta, muiden kiittämättömyyttä, surua, asioita, joita katuvat... Muutamista löytyy yhteys toisiin tarinoihin, kun esimerkiksi kolmiodraamassa kuullaan kaikkien osapuolten näkökulmaa. Näin selvitetään myös sellaisia salaisuuksia ja pahoja tekoja, jotka eivät elämän aikana ole tulleet yhteisön tietoon. Kuitenkin itse kertojat ovat kuolleita, joiden salaisuuksien paljastumisella ei ole enää merkitystä. Kuten Edith Conant sanoi, "Vain me, muistot, olemme jäljellä / ja vain itseämme varten,  / koska yksikään silmä ei näe meitä / eikä edes käsittäisi miksi olemme täällä."

Lukukokemuksena kokoelma ei herättänyt suuria tunteita, sillä en pitänyt erityisemmin suomennetuista runoista, joista käännös kyllä kuulsi läpi. Osa sanamuodoista oli tönkköjä ja kontekstiin sopimattomia. Muuhun lukemaani runouteen verrattuna Spoon River oli romaanimaisempi ja helpommin lähestyttävä, sisältäen paljon pieniä yksityiskohtia ihmisten elämästä kerrottuna heidän omalla äänellään. Kun jokainen henkilö kertoo omaa tarinaansa, on kuitenkin ehkä ymmärrettävää, että ne ovat enemmän tavallisen ihmisen suuhun sopivia kuin korkeakulttuuria ja abstraktiutta edustavia.

Spoon Riverin lukemiseen meni yllättävän kauan, sillä kun runojen lukemiseen ei ole harjaantunut, täytyy niihin suhtautua hieman romaanin luvusta poikkeavalla tavalla ja siksi lukeminen on suhteessa tekstin määrään hitaampaa. Kesälukemiseksi se oli hieman raskasta ja ei-niin innostavaa kuin toivoisi, kun kaikki runot eivät muodosta selkeää kokonaisuutta vaan ovat ikään kuin tunnelmapalasia ja häivähdyksiä yksittäisten ihmisten maailmasta. Yhdessä ne koostavat läpileikkauksen koko amerikkalaiseen maailmaan ja siihen eriarvoisuuteen, pahuuteen ja ahneuteen, mutta myös suunnattomaan hyvyyteen, joka maailmassa vallitsee. Spoon River -antologiassa korostuu se, kuinka erilaisia me olemme ja kuinka kaikilla on tarinansa kerrottavanaan, ja oli se miten mitätön, pieni tai suuri hyvänsä, se on kuitenkin meidän oma tarinamme.

Jonathan Houghton

Siellä vaakkuu varis
ja rääkkyy käheästi rastas.
Siellä kilahtaa kaukana lehmänkello
ja kaikuu kyntömiehen ääni Shipleyn rinteellä.
Keskikesän hiljaisuudessa
kohoaa metsä
levollisena puutarhan takana.
Tieltä kuuluu viljavaunujen natinaa
matkalla Atterburyyn.
Vanha mies torkkuu uneliaana puun alla istuen,
ja vanha vaimo kulkee tien yli
kantaen vadelmakoria puutarhasta.
Ja poika makaa ruohikossa
katsellen taivaalla purjehtivia pilviä
ja kaipaa, kaipaa, kaipaa,
tuskin itsekään tietäen mitä:
miehuutta, elämää, tuntematonta maailmaa!
Kolmekymmentä vuotta kului,
ja poika palasi elämään väsyneenä,
näki puutarhan kadonneeksi
ja metsän hävinneeksi
ja talon uusittuna
ja maantien autojen nostattaman pölyn peittämänä -
ja löysi itsensä kaipaamassa lepoon kummun alla.

Suskin esteviikonloppu

Lauantaina ja sunnuntaina 13. ja 14.6. järjestettiin tallillamme entisen tallinomistajamme esterupeama, jolle osallistuin myös viime vuonna. Hän on entinen estekilparatsastaja ja erittäin pätevä opettaja, joten odotin viikonloppua kyllä erittäin innoissani!

Perjantai-iltana meni vähän myöhään tallilla ja kävin kotona vain nukkumassa. Aamulla autoin hevosten päästämisessä ulos ja fiilistelin Haloo Helsingin biisiä Kuussa tuulee ajomatkalla, ihana kesä! On kaunista katsoa aamuauringossa tyytyväisiä hevosia laiduntamassa, siitä tulee onnellinen olo. Ratsuksi minulle oli laitettu Antti, mutta sain vaihdettua Geraan, jonka kanssa tykkään hypätä enemmän ja meillä synkkaa muutenkin paremmin. Antti on toki "hienompi" ja valmiimpi estehevonen, mutta minulle tuntuu olevan jotenkin turhan laajaliikkeinen ja vahva. Myös Suski totesi lauantain tunnin jälkeen, että sovimme Geran kanssa hyvin yhteen.

c) Hanna Mäntynen. Ihan Geran näköinen kuva, se on ihan tällainen, vähän epäluuloinen ja tosi kiltti. Saappaistani ja housuistani pidän, mutta olisi kiva löytää joku vähän siistimpi yläosa...

Hyppäsimme ensimmäisenä päivänä pidempää jumppasarjaa kavaletti-pysty-pysty-laukka-pysty-laukka-okseri, eli kolme ensimmäistä in-and-out -väleillä. Lisäksi ratsastimme muutamaa käännöstehtävää. Esteet eivät kohonneet kovin korkeiksi, korkeimmat olivat ehkä 70-80 cm. Löysimme Geran kanssa hyvin rytmin esteille ja sain sen hyvin teräväksi niin, että hevonen imi hyvin itsekin ja teki tarpeeksi korkeita hyppyjä. Moitteita saimme lähinnä siitä että kun esteet nousevat, ajan hevosen edelleen samaan nopeaan vauhtiin, vaikka välit ovat korkeilla esteillä lyhyempiä.

c) Hanna Mäntynen. Tällaista estettä en aiemmin ole hypännytkään, kuulemma englantilainen tapa asettaa puomit.

c) Hanna Mäntynen.

Sunnuntaina ratsastimme enemmän pidempää rataa, johon kuului kaksi kaarevaa linjaa, kaksi suhteutettua ja yhden askeleen pysty-pysty -sarja. Gera tuntui alussa verryttelyssä vähän väsyneemmältä, mikä voi johtua edellisen päivän rankasta treenistä. Kun aloimme hyppäämään, se heräsi kuitenkin jo hyvin ja oli tosi innoissaan, mikä on useimmilla tuntihevosilla vain positiivinen juttu. Itsekin olin henkisesti vähän väsynyt koko viikosta ja se tuntui heijastuvan myös viimeisen päivän ratsastukseen ja esimerkiksi laukanvaihdot olivat liian hitaita, varsinkin kun Gera ei askeleessa vaihda. Kun se alkoi painaa vähän kädelle tuli pidättämisestä ja lyhentämisestä tietysti vähän vaikeampaa. Hypyt eivät olleet tänään ihan niin tasaisia kuin eilen ja itse lähetin hevosen välillä liian kaukaa esteen yli. Estekorkeus on ehkä hieman lauantaita suurempi, mutta alle kasikympissä mielestäni edelleen, mikä on vain hyvä juttu, jotta saa rutiinia pienemmillä esteillä ennen isompiin siirtymistä. Menimme koko radan kahdesti ja onneksi sain ensimmäisen kierroksen sähläyksen ja holtittomuuden korjattua hyvin jälkimmäisellä kierroksella. Istunnastani Suski ei löytänyt moitteita, kun sitä suoraan kysyin, mutta sekin on varmasti mielipidekysymys ja opettajilla on siitä eri näkemyksiä. Uskon saaneeni hieman korjattua oikean jalkani rotaatio-ongelmaa, sillä sain polveeni hyvin kipeän hiertymän satulasta kääntäessäni jalkaa liioitellusti sisään: nilkkani kääntyy normaalisti liikaa ja saa varpaat osoittamaan ulos, jolloin kannus ottaa turhan herkästi kylkeen.

c) Hanna Mäntynen. Omaan silmään ainakin näyttää siltä, etten myötää tarpeeksi.

Vietimme perhepiirissä tunnin jälkeen yhdeksäntoistavuotissyntymäpäivääni, joten lähdin hieman aiemmin. Ihanaa nähdä taas siskoa ja hänen poikaystäväänsä ja syödä kunnolla! Lahjaksi heiltä, äidiltäni ja isäpuoleltani sain silkkisen lakanapussin, jolle on ihan varmasti käyttöä, kun nukun kuukauden makuupussissa... Ne ovat hirveän kalliita, joten olen todella kiitollinen heille <3 Täydellisesti onnistunut viikonloppu siis, muutamia hiertymiä ja väsymystä lukuunottamatta!

Kaikki kuvat sunnuntain tunnilta.

Lomasuunnitelmia

Kesäloma tähän asti on kulunut rennoissa fiiliksissä, lähinnä töissä ja tallilla. Kesäsesonki työpaikallani kahvilassa on arkea kiireisempi ja töissä on periaatteessa mukavampi olla, kun porukkaa käy enemmän ja he ovat pääsääntöisesti iloisempia. Onnellisuus tarttuu :)

Tallilla hevoset ovat päässeet jo syömään vihreää ja vaikuttavat paljon iloisemmilta, ainakin Gina, johon tallin kiireisyys ja tiukka tuntiaikataulu vaikuttavat hyvin vahvasti. Kesäaika, laiduntaminen ja rauhallisempi talli ovat kuorineet siitä esiin ihan uuden otuksen. Otimme tallimme luottokuvaajan Hanskin sekä Ginan kanssa joitakin lakkiaiskuvia, joista laitan muutamia esille, kunhan ne ovat valmistuneet.

Varasimme keväällä tuntilaistemme kanssa tälle viikolle oman kurssin, jonka aikana tarkoituksemme on suorittaa A-merkki. Ratsuksi minullle valikoitui ihana luottoratsu Bambi, joka on hidas pohkeelle, epätasainen ja kiukutteleva tamma. Siis ei mitään tähtiainesta, mutta jotain ihanaa siinä on... Viikko on kulunut oikein mukavasti, vaikkakin kesällä on vähän harmi ratsastaa edelleen isossa seitsemän hengen ryhmässä.

Bambi oli maanantaina ihan ok, vaikka sille vaikeat laukannostot olivatkin karmeaa katseltavaa. Harjoittelimme radassa olevaa harjoituslaukkavoltti-keskilaukkaympyrä -tehtävää, joka osoittautui hyvin haastavaksi meille, sillä laukkavoltti kymmenessä metrissä vaatii laukalta pyörivyyttä ja tasaisuutta, jotka molemmat meiltä puuttuvat. Kuitenkin tehdessämme harjoitusta puoli ympyrää keskilaukkaa puoli ympyrää harjoituslaukkaa onnistui jo paljon paremmin ja Bambi lyhensi hienosti.

Tiistaina treenasimme ravipohkeenväistöjä, joissa Bambi hyytyy usein ja jää kiemurtelemaan, sillä sen lihakset eivät ole tarpeeksi voimakkaat tahdikkaaseen ja tasaiseen väistöön. Liikuimme kuitenkin jo paremmin eteenpäin, vaikkakin totesin uudeksi ongelmaksemme kulmiin ratsastamisen, sillä hevonen on erittäin vino ja kaatuu kulmissa helposti sisäänpäin. Ravissa se tuppaa myös painumaan niskasta turhan alas. Lisää treeniä siis!

Keskiviikkona harjoittelimme rataan kuuluvaa voltti-suunnanvaihdos-voltti -kuviota, joista ensimmäinen kerta oli osaltamme karmeaa katseltavaa ja toinen jo paljon parempi. Ongelmani ovat heikot ulkoavut ja tasaisen tuntuman ja taivutuksen säilyttäminen. Lisäksi oikea jalkani kääntyy helposti varpaista ulospäin, jolloin lyhyet kannukseni tökkäävät turhaan Bambin kylkeen aiheuttaen epämääräisiä reaktioita. Kaikkia ilmenneitä ongelmia en pysty korjaamaan perjantaihin mennessä, mutta toivon mukaan saan oman pääni - suurimman ongelmani - pidettyä kasassa, jolloin meillä on mahdollisuus tehdä siisti rata. Iso ongelma on myös hevosen eteenpäinpyrkimys, joka on täysi nolla, jos ei ole ihan pakko. Laukan saa pyörimään vasta, kun hevonen liikkuu eteenpäin ja on suora, mistä kumpikaan ei toteudu kovin helposti. Onneksi tämän viikon aikana ainakin ensimmäinen kohta on parantunut pikkuhiljaa, kun hevosella ovat ratsastaneet ainoastaan minä ja eräs erittäin taitava ratsastaja, suuri idolini.

Torstaina ratsastimme lyhyen alkuverryttelyn jälkeen läpi koko radan. Sain onneksi ratsastaa toiseksi viimeisenä, sillä sain Bambin paljon paremmin kuulolle itsenäisellä työskentelyllä. Laukkasin suhteellisen paljon ja harjoittelin vaikeaa vastalaukkaosuutta sekä tein miljoona siirtymistä: ravi-seis, ravi-käynti, käynti-laukka... Ne saivat hevosen kyllä tosi hyvin kuulolle! Itse rata oli aika hyvä, kunhan vaan itse muistan perjantaina rauhoittua ja oikeasti ratsastaa. Ei meidän menomme ole aivan niin tasaista ja siistiä kuin toivoisin, mutta kaikkea ei tämän hevosen kanssa voi vaatia, vaan yritän tyytyä siihen, että saamme radan ilman suurempia rikkoja. Opettajamme antoi radoistamme numerot ja lyhyet kommentit, ja parhaaksi tehtäväksemme osoittautuivat peruutus (7.5), oikea vastalaukka (7) sekä alku- ja lopputervehdykset (7 ja 6.5). Lisäksi Bambi liikkui oikein mukavasti eteen, mikä on jo voitto sinänsä!

Perjantaina oli sitten luvassa H-hetki eli itse suoritus. Pääsin töistä vasta myöhään ja stressasin koko päivän sitä, että varmasti ehdin. Onneksi lopulta ehdin oikein mainiosti. Lyhyen alkuverkan jälkeen aloimme ratsastaa ratoja, ja onneksi sain vuoron toiseksi vimeisenä, joten saimme Bambin kanssa aikaa verrytellä huolellisesti. Valitettavasti itse mokasin koko homman... En osannut rentouttaa itseäni ja tartutin liialla vaatimisella myös hevosen. Yritin tehdä samoja asioita ennen rataa kuin eilen, mutta ne eivät tänään taas tuntuneet auttavan juuri ollenkaan. Olin aivan varma että koko homma menee läskiksi ja niin se menikin... Varsinkin laukkaohjelma oli karmea, mikään tehtävä ei ollut niin rento kuin eilen ja oma fiilis loppuradasta oli suoraan sanottuna ihan p*ka. Onneksi opettajamme on hyvin rohkaiseva ja sanoikin heti radan jälkeen nähtyään ilmeeni, että "Oli siellä hyviäkin pätkiä..." Onnistuimme silti raapimaan kokoon 53. 526% eli suoritimme ainakin merkin. Eniten harmittaa se, etten lopulta saa tositilanteessa pidettyä omaa päätäni kasassa suorittaakseni omalla tasollani. Olisimme muuten pärjänneet varsin mainiosti. Huonoimmat pisteet saimme ihan erittäin ansaitusti laukkalävistäjästä (3, teimme hienoja vaihtoja) sekä toisesta väistöstä, "keskilaukka"ympyrästä ja laukka-ravisiirtymisestä, jonka tein unohduksen vuoksi väärässä pisteessä. Mutta aina ei voi onnistua, ja pohjalta on suunta vain ylöspäin, kuten tapaan aina koulukisojen jälkeen sanoa.

Viikonloppuna on luvassa tallimme entisen omistajan Suskin pitämä esteviikonloppu, jonne olen menossa hyppäämään! Odotan sitä erittäin paljon, sillä viime vuonna hyppyrupeamasta oli erittäin paljon hyötyä. Siitä luvassa oma postauksensa.

Yo-juhlien vuoksi en ole ehtinyt kovinkaan paljon lukemaan, minkä lisäksi Spoon River -antologia ei ole erityisesti huutanut tarttumaan itseensä. Onneksi reilimme aikana asia korjaantuu! Alla kirjoja, jotka olen saanut tai ostanut ja jotka aion kesälukemisena kahlata läpi. Erityisesti odotan Adichieta ja Hosseinia!

Näiden lisäksi toisesta kodistani ja maailmalta löytyvät seuraavat kesäkirjat:
Layla, Jari Tervo
Muuttohaukka, Catherine Gaskin
Lumi, Orhan Pamuk

Tällä viikolla olen tutustunut erityisesti matkaoppaisiin, jotka käsittelevät matkamme varrelle sattuvia kaupunkeja ja alueita. Toivon mukaan emme ole liian poikki matkustamisesta, sillä haluan ehdottomasti tutustua kaikkiin kaupunkeihin kunnolla. Toisaalta luultavasti olemme niin väsyneitä matkan viimeisellä kolmanneksella, että kiertely vaihtuu fiilistelyyn! Innoissani olen erityisesti tuosta Pohjois-Italian alueesta, jonka varalle emme ole ehtineet tekemään vielä sen suurempia suunnitelmia tai edes tarkkaa reittiplääniä. Prahassa haluaisimme tutustua ainakin vanhaan linnaan, ja Wienissä pääkohteena on vanhojen rakennusten lisäksi tietenkin Espanjalainen ratsastuskoulu, jonne yritän jo kotoa käsin varata kiertokäynnin. Valitettavasti osumme paikalle niin vilkkaana sesonkina, että lippuja aamuharjoituksiin ei enää saa ja oikeat näytökset eivät ole oikein soveltuvia kukkarolle.

Kun nyt olen alkanut jo pikkuhiljaa keräilemaan tarvittavia tavaroita, tuntuu matka jo ihan oikeasti olevan kohta jo täällä. Lähtöön on enää puolitoista viikkoa! Keskiviikkona kävin vaihtamassa rahaa, ostamassa Kilroyn toimistolta Hostelling Internationalin kortin ja ostamassa apteekista maitohappobakteerit, käsidesiä ja aurinkorasvaa. Kaikkeen on syytä olla varautunut. Luultavasti huomaan heti ensimmäisellä etapilla, että jotain tärkeää on unohtunut ja mukana on sata turhaa asiaa, joten sitä on turha vielä murehtia :)

Aurinko kun päätti retken...

Johanna Sinisalo

Ennen päivänlaskua ei voi


2000
Tammi

 



 Olen kuullut paljon hyvää Johanna Sinisalosta ja itsekin lukenut hänen novellikokoelmansa Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, joten Ennen päivänlaskua ei voi on ollut jo pitkään lukulistalla. Suhtaudun yleensä hieman skeptisesti kaiken maailman voittajiin ja ehdokkaisiin, sillä ne tuntuvat yleensä olevan kyllä viihdyttäviä mutta eivät kovin mieltäylentäviä tai erikoisia ja koskettavia lukukokemuksia. Ennen päivänlaskua ei voi teki tähän kyllä osittain poikkeuksen. Plussaa kirja saa ihanasta nimestä ja viittauksesta rakastamaani lauluun, joka koki kyllä pienoisen kolauksen kevään 2015 äidinkielen tekstitaidon kokeen vuoksi... Samassa kokeessa ollut aineisto oli poimittu myös tästä kirjasta ja se löytyy tämän painoksen sivuilta 17-19.

Tarina itsessään on yksinkertainen: Enkeliksi kutsuttu mies löytää talonsa pihalta peikonpoikasen, ottaa sen huostaansa ja otus kiintyy häneen. Erinäisten erimielisyyksien ja traagisten tapahtumien vuoksi riitaantunut miehen homoystävä ilmiantaa hänet poliisille vaarallisen pedon hallussapidosta ja Enkeli pakenee Pessiksi nimittämänsä peikon kanssa.

Mielenkiintoisinta koko kirjassa on Sinisalon luoma vaihtoehtohistoria, mielenkiintoinen skenaario siitä, kuinka peikkokin voisi olla osa Suomen tavallista ekosysteemiä. Koko kirja käsittelee oikeastaan tätä ajatusta, ja välillä itse juoni jää sivuosaan. Kirja rakentuu "lähteistä", joita Enkeli selaa etsiessään tietoa peikoista ja joilla yritetään ujuttaa peikko luonnolliseksi osaksi suomalaista luontoa ja kulttuuria, sekä Enkelin ja muiden miesten välisistä suhteista. Kokonaisuus on hallittu mutta hieman rikkonainen, moderni tapa kirjoittaa todentuntuista fiktiota.

Henkilöistä Enkeliin eli Mikaeliin tutustui kirjaa lukiessa eniten, sillä hän on Pessin jälkeen kaikkein tärkein henkilö. Valitettavasti itse peikonpoikasen ääntä ja näkökulmaa ei kirjassa kuultu, mikä olisi voinut tuoda hahmoon vielä elävyyttä mutta toisaalta viedä hohtoa sen mysteerisestä luonteesta ja kyseenalaistetusta tyhmyydestä. Alakerrassa asuva Palomita saa osakseen sääliä, mutta onneksi hänen sivujuoninen tarinansa saattaa saada onnellisen lopun. Henkilöitä on vähän, mikä on vain hyvä, ettei itse tarinasta tule liian monitahoista, ja jokaisella henkilöllä on juonessa oma, tärkeä roolinsa.

Mielenkiintoista on se, kuinka tämäkin kirja on osa suomalaisuutta ja sitä on varmasti hankala ymmärtää ilman suomalaista kulttuuripohjaa: ystävälläni V:llä on kirjan tsekinkielinen käännös, joka ei kuulemma tavoita ollenkaan samaa tunnelmaa ja ajatusta kuin alkuperäinen Sinisalon teksti. Lisäksi kaikki viittaukset lauluun sekä suomalaisesta kansanperinteestä poimitut oikeat aineistot jäävät ilman merkityspohjaa, kun niiden lähteet eivät ole lukijalle tuttuja.

Pidinkö kirjasta? Kyllä ja toisaalta en. Se on hienosti kirjoitettu ja koottu hyödyntäen jo olemassaolevia aineistoja ja saattaen peikot lähelle ihmistä. Tekstilajien rajoja rikotaan ja usean eri henkilön näkökulma tuo tarinaan lisää syvyyttä. Kirjaa on hankala päästää käsistään, kun tarina on kesken, mutta ei juonen vetovoimaisuuden vaan koko peikkoidean vuoksi: itse ainakin sain kirjasta huvia lähinnä siitä, kuinka Sinisalo on luonut peikosta niin elävän ja villin, älykkään hahmon. Sinisalon käyttämä kieli on sulavaa ja hyvin kuvailevaa. Toisaalta juoni ei ole kovin ihmeellinen tai mukaansatempaava, mikä voi tässä kirjassa ollakin hyvä asia, ettei se jäisi muuten niin mielenkiintoisen idean jalkoihin ja häivyttäisi hohtoa näkökulmatekniikalta. Suosittelen ehdottomasti kuitenkin lukemaan ja muodostamaan itse oman mielipiteen!


ENKELI

Kun herään on ensimmäinen ajatukseni: Pessi! Kuulen vierestäni rahinaa ja käännän päätäni, ja Pessi istuu - tai istuu on väärä sana, se on solmumaisessa modernin tanssin  asennossa jossa kaikki raajat sojottavat painovoimaa uhmaavasti eri ilmansuuntiin, ja se nuolee toista käpäläänsä innosta vavahdellen. Se tuntuu elinvoimaiselta, tyytyväiseltä, sen ympärillä leijuu tunnelma joka on kuin kuulumaton kaiku syvästä ja nautinnollisesta kehräyksestä.

Pessin pieni punainen kieli tunkeutuu tiukasti ja tunnustellen sen omien sormien väliin, punaista, mustaa, edestakaista kosteaa määrätietoista liikettä. Minä vedän sen itseäni vasten melkein tempaisemalla, rikon kaikki lupaukset mitä olen itselleni tehnyt ja kiskon syviä astmaattisia henkäyksiä ilmaa, ja samalla päästän Pessin, syöksyn ylös vuoteesta ja käteni tärisee ja jalkani tärisevät kun naputan Ecken numeron, ja kun uninen ääni vastaa, kysyn voinko heti tulla sinne.

Eteisessä en hetkeen usko mitä näen.