Kohti esteitä ja niiden yli

Viime sunnuntaina, 17.5 hypättiin kauden viimeiset kilpailut ja samalla selvitettiin seuran estemestarit. Itse en mestaruudesta tänä vuonna kisannut, sillä en halunnut haastaa itseäni liikaa hyppäämällä liian korkeaa luokkaa liian nopeasti. Muutama päivä sitten päätös kadutti, mutta nyt olen tyytyväinen, sillä saimme hyvän radan 70-80 luokasta! Arvosteluna kaikissa luokissa oli A0/taito, mistä kyllä tykkään tosi paljon, kun voi ratsastaa maltilla ja ihan rauhassa, keskittyen ihan muihin seikkoihin kuin nopeuteen.

Ratsuna tällä kertaa kimo ruuna Gera, joka on tullut tallillemme muutamia kuukausia sitten. Sain hypätä tällä hurmaavalla herralla kaksi edellistä tuntiani, joten ihan vieraille vesille en ollut lähdössä. Muutama muukin olisi Geran kisoihin halunnut, mutta onneksi joskus sattuu hyvä onni minullekin. Verryttelyssä meillä molemmilla oli hieman jännää, kun kisatilanne on aina hieman erilainen kuin tavallinen arki, ja voi olla että keräsin siihen jopa liikaa painetta. Tämän hevosen kanssa se voi olla myös negatiivinen juttu, sillä opettajani mainitsi, että se kieltää helpommin, kun käy liian kovilla kierroksilla. Estekorkeus oli suurin mitä olen koskaan kisoissa hypännyt ja se hieman jännitti, mutta muutaman verryttelyhypyn jälkeen todettiin Geran kanssa molemmat, ettei tässä ole mitään hätää. On tuo vaan niin mahtava hevonen! Onneksi sain opettajalta verryttelyssä hyviä vinkkejä, sillä olisin muuten ratsastanut Geraa liian löysästi ja liian pitkällä ohjalla, ja luoja ties mitä siitä olisi tullut.



c) Nora Oravainen

Olin laskenut sen varaan, että radalle päästyäni saan kiertää sen vielä rauhassa läpi ja tarkistaa ohjaustoiminnot, mutta kun edellinen ratsukko ei päässyt toiseen vaiheeseen, tuomarin ei tarvinnut kirjoittaa pöytäkirjaa, jolloin pilli vihelsi melkein saman tien. Tämän vuoksi myös ensimmäiset esteet menivät hieman haahuillessa ennen kuin sain omat ajatukseni koottua. Pääpiirteissään rata oli oikein hyvä, näin ponnistuspaikat hyvin ja tempo pysyi tasaisena. Huomasin kyllä selkeästi, että oma istuntani horjuu liikaa isommissa hypyissä ja jalustin valui liikaa kantapäähän. Myös pöytäkirjassa mainittiin, että hyppään ehkä liian aikaisin, ennen hevosta, ja oman vartaloni tulisi odottaa hyppyä. Olen pitänyt kasikymppiä itselleni maagisena rajana, ja nyt kun se on ylitetty, pienenä tosin, olo on helpottunut. Se ei ollut vaikeaa, hieman vain haastavampaa kuin jo-rutiinilla menevä 70. Kaikki tuntui niin yksikertaiselta ja jollain tavalla helpolta. Tämä voi johtua myös siitä, että en asettanut itselleni mitään paineita. Nyt kun olen päässyt koko toisia vastaan kilpailemisen yläpuolelle, radalla olo niin koulu- kuin estekisoissakin on paljon rennompaa ja tuloksia tulee.

 

Kuvasta tuli ihan oudon sininen! Sijoituksena lopulta 3/10, mestaruusmitali jäi saamatta, sillä junnuvuodet on ohitettu.

Mutta kuinka tästä jatketaan? Toivoisin, että voisin kesällä Suskin esteviikonlopussa hypätä vähän isompia esteitä, jolloin niihin saisi taas samanlaisen rutiinin, mikä on tällä hetkellä 70 senttimetrissä. Jos ennen syksyn kisoja pääsisi vielä hyppäämään, voisi olla hyvä mahdollisuus jopa aloittaa kausi kasikympistä. Siihen on kuitenkin vielä aikaa, joten asiaa ehtii pohtia vielä. Viime vuosina kauden ensimmäisissä kisoissa on ollut luokat 60 ja 80 ja seuraavissa 70 ja minulle liian suuri 90, jolloin ensimmäinen "oikea" 80 saattaa venyä jopa syksyn viimeisiin tai ensi kevään ensimmäisiin kisoihin. Toivon mukaan saan vielä jatkaa Geralla hyppäämistä, sillä Antilla, jolla olen muutaman kerran kisannut, en uskalla vielä lähteä hyppäämään liian korkealta ja liian kovaa.

Mitä muuta on tapahtunut sillä välin, kun blogissa on ollut hiljaista? Olen yrittänyt panostaa täysillä pääsykokeisiin lukemiseen, mutta oma motivaatio hieman hukkui taas ylioppilaskirjoitusten tulosten myötä. Muihin arvosanoihini olen tyytyväinen, mutta se, ettei äidinkieleni noussut sitä yhtä pistettä ylöspäin L:ään, harmittaa tosi paljon. Kuinka voisin uskotella itselleni olevani tarpeeksi hyvä lukemaan kirjallisuutta ja esimerkiksi opettamaan äidinkieltä, jos en itse edes yllä vaaditulle tasolle? Toisaalta tiedän, että en yltänyt millään mittapuulla omalle totutulle tasolleni tekstitaidon kokeessa, joten tulos on varmaankin siihen verrattuna ihan ok. Vielä on pohdittava, että haluanko käydä uusimassa sen ensi syksynä. Maantieteen pääsykoe eilen oli jännityksen paikka, mutta onneksi sitä ei tarvitse enää murehtia, sillä olen suhteellisen varma, etten tule pääsemään sinne sisälle. Hyvää rutiinia ensi viikon näytön paikkaa ajatellen, kuitenkin.