I have a dream...

Jokaisella on - tai pitäisi olla - jonkinlaisia haaveita, tavoitteita, pyrkimyksiä ja unelmia. Ilman niitä arki on harmaata ja tylsää ilman lopullista päämäärää. Itse pidän siitä, että asioille asetetaan aina tavoitteet ja kunnolliset suunnitelmat, jotta voidaan olla varmoja, että tiedetään suunta, jota kohti pyritään.

Koulujutuissa olen lukioaikanani asettanut itselleni ehkä liian pieniä tavoitteita, vaikka se pieni ääni pääni sisällä on sanonut, että voisin pystyä parempaankin. Pessimisti ei kuitenkaan pety, ja olen saanut iloisesti yllättyä saavuttamistani tuloksista. Lukiessani viime syksynä uskonnon ylioppilaskirjoituksiin en tiennyt ollenkaan omaa tasoani suhteessa muihin kirjoittaviin, sillä meitä oli koulussamme vain kolme. Ehkä siksi työskentelinkin niin ahkerasti. Toisaalta tänä keväänä oma jaksaminen oli koetuksella edelliskertaa enemmän ja muutamassa aineessa saavutin "vain" oman, normaalin tasoni. Missä olisimme ilman tavoitteita ja päämäärää? Kuinka silloin voi saavuttaa mitään?

Pääsykokeisiin lukemisessa olen yrittänyt saada itseeni samanlaisen flow-tilan kuin aiemminkin suurten lukuponnistusten edellä. Tällä kertaa se ei vain tunnu onnistuvan samalla lailla luontevasti. Syy voi olla siinä, etten oikein tiedä, kuinka tulisi lukea: aineisto on aivan erityyppistä ja paljon haastavampaa kuin aiemmin, jolloin omaa lukutekniikkaa on muokattava uuteen yhteyteen sopivaksi. Kuitenkin tavoitteena on sisäänpääsy, jolloin myös oma motivaatio lukea on parempi. Juuri nyt unelmoin nimenomaan siitä että olen koulussa sisällä ensi syksynä, jolloin pyrin saavuttamaan jokaiselle päivälle asettamani tavoitteet.

minä ja Mette estekisoissa, c) Hanna Mäntynen

Ratsastuksellisesti olen asettanut itselleni tavoitteita aina. Alkeiskurssilla kirjoittamastani vihosta löysin neljän vuoden tavoitteet: Hypätä oikea esterata, saada hoitohevonen. Pieniä juttuja, mutta silloin niin valtavan suuria. Nykyään viiden vuoden suunnitelmassani tavoitteet ja haaveet ovat enemmän kisaamiseen painottuvia. Kisaan rehellisesti omaksi huvikseni ja kehittyäkseni paremmaksi ratsastajaksi, ja haluaisin viidessä vuodessa saavuttaa vähintään helpon A:n tason ja esteillä 90cm. Miksi se ei olisi mahdollista? Viisi vuotta on pitkä aika. Voisin saada kokeneen vuokrahevosen, jonka kanssa voisi päästä maistamaan oikeaa hevoselämää. Pelkkä puskailu ei oikeastaan ole minua varten, sillä siinä ei voi saavuttaa mitään muuta kuin seuraavan mäennyppylän. Matkaratsastusta olisi mukava kokeilla, sillä se yhdistää sekä hevoset, luonnossa liikkumisen että tavoitteellisuuden.

Kuinka sitten asettaa itselleen realistisia tavoitteita? Milloin ne ovat liian korkealla? Hyviä kysymyksiä ilman kunnon vastauksia. Ehkä kyse on vain omasta intuitiosta: kun haaveet vähän hirvittävät mutta samalla kutkuttavat mieltä, voisi puhua tavoittelemisen arvoisesta ja saavutettavissa olevasta haaveesta. Jokainen voi tietysti haaveilla lottovoitosta, mutta se ei ehkä ole elämässä järkevä tavoite.

Saariselkä 2011

Matkustamisen suhteen rajana on vain oma aika, raha ja kielitaito. Omassa esittelyssäni mainitsinkin jo haaveeni kulkea tunnettu pyhiinvaeltajien tie Santiago de Compostelaan, Espanjaan. Vaikka en uskonnollinen ihminen juuri olekaan, niin matka voi vaikuttaa positiivisesti sen tehneiden mielentilaan ja elämään. Pako arjesta on monen haaveen suunta. Jännittävä, mutta toistaiseksi kovin epätodennäköinen haave on matkustaa ystäväni L:n kanssa Saksaan, ostaa vanha Volkswagen Kleinbus ja matkustaa sillä muutaman kuukauden ajan Aasiaan ja Afrikkaan. Tuleville "suunnitelmille" on helppo nauraa yhdessä, vaikka toteutus olisikin ihan toinen juttu.

Unelmissani asun kolmekymppisenä maailman täydellisimmän miehen kanssa kaupungin lähettyvillä meren rannalla, mutta kuitenkin syrjässä liialta hälinältä. Talo on omakotitalo pyöreällä tornihuoneella, jossa on yksityinen kirjoituskammioni ja pyöreä lasi-ikkuna. Lapset eivät ole mahdoton ajatus. Pihassa on ehkä hevosia. Kirjoitan varmaankin viidettä menestyskirjaani ja ammennan inspiraationi arkipäivästä. Kaikki tällainen spekulointi ja maalailu voi ehkä kuulostaa typerältä, mutta silti haaveena se on kaunis ajatus. Oikeasti minulla ei ole kärsivällisyyttä ja jaksamista pitää hevosia omassa pihassa, omakotitalossa on hirveästi työtä ja merellä tuulee. Mutta haaveilla saa aina!

Mistä sinä haaveilet?