Otsikon kysymys on varmasti sellainen, joka pyörii tai on ainakin joskus pyörinyt jokaisen mielessä. Kaikkein ajankohtaisin se on varmasti meille, jotka lopetamme kesän alussa koulun ja suuntaamme uusille vesille. Itse en oikeastaan voi keksiä tämän vaikeampaa kysymystä kysyttäväksi!
Itse olen suuntaamassa yliopistoon: olen päättänyt, että rahkeeni sinne riittävät ja olen myös valmis tekemään sen eteen töitä. Ongelmanani on kuitenkin aina ollut se, että olen kiinnostunut liian monesta, erilaisesta asiasta ja tämä kiinnostus suuntautuu mitä erilaisimmille aloille. Tällä hetkellä, kun yhteishaku ensi syksyn opintoihin on lähetetty, päädyin ensimmäisenä vaihtoehtonani hakemaan Helsingin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta.
En tästä koulutuksesta ole muilta kuullut tarinoita, vaan päädyin ratkaisuun oman pohdintani, opinto-ohjaajani ja netin ihmemaailman kautta. Oikeastaan se tuntui kaikkein luontevimmalta ratkaisulta, opiskella sellaista, mikä on aina ollut lähellä sydäntä. Silti mieltä kaihertaa epäilys: muut ovat varmasti paljon parempia kuin minä, osaanko oikeasti oppia asiat niin lyhyessä ajassa tarpeeksi hyvin, pärjäänkö edes vaikka pääsisinkin sisälle? Samat ongelmat ovat ehkä yleisiä alasta tai hakijasta riippumatta, enkä ole ongelmieni kanssa yksin. Uskon kuitenkin, että lujalla työllä ja tahdolla pääsee pitkälle. Ei ehkä opintoihin asti mutta niin pitkälle kuin omat mahdollisuudet yltävät.
Toinen minua kiinnostava ala on maantiede, ja sen puolella varsinkin kulttuuri- ja kehitysmaantiede. Itse miellän aineen ehkä humanistis-luonnontieteelliseksi sen yleisluontoisuuden vuoksi, kun ala kerran on niin laaja ja kattaa niin erilaisia asioita. Kolmantena vaihtoehtona hain lukemaan ympäristötieteitä, ehkä hieman ex tempore -päätöksellä, joka kuitenkin osoittautui ihan hyväksi! Ympäristöekologia kiinnostaa siinä missä maantiedekin, vaikka en biologiaan ole niin perehtynytkään.
Mutta mikä minusta sitten tulee? Tietenkin riippuu siitä, minne kouluun pääsen sisälle vai pääsenkö ollenkaan. Lisäksi sivuaineet vaikuttavat varmasti. Pienempänä olen kuulemma haaveillut urasta tutkivana journalistina, mikä ei näin monen vuoden jälkeenkään kuulosta erityisen huonolta. Kustannusala on varmasti digitalisoitumisen myötä murroksessa, mutta kirjojen kustantaminen kiinnostaa. Ehkä intoudun myös pedagogisiin opintoihin ja löydän itseni opettamasta äidinkieltä, kuka tietää. Maantieteen alalta päätyisin toivottavasti johonkin mielenkiintoiseen virastoon, kuka tietää. Ehkä löytäisin itseni Afrikasta kehittämästä sadeveden keräysjärjestelmiä.
Milloin ihminen on tarpeeksi vanha sanoakseen varmasti tietävänsä, mitä haluaa tehdä ja olla? Luultavasti ei koskaan. Iän myötä kuitenkin kokemus karttuu, jolloin voi tietää ainakin sen, mikä on väärä tie. Vanhana on kulkenut jo sivupolut ja ehkä jo löytää sen oman väylän, jota pitkin kulkea.
Oletko juuri sinä opiskelijana tai töissä kyseisillä aloilla? Kerro kokemuksiasi ja jaa mielipiteesi siitä, olenko tehnyt oikeita päätöksiä? Myös vinkkejä kirjallisuuden pääsykokeisiin otan enemmän kuin mielelläni vastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti